Älä hanki lääkkeitäsi laittomista kauppapaikoista – näin tunnistat laittoman ja laillisen verkkoapteekin

Reseptilääkettä ilman reseptiä myyvä ei myöskään ole laillinen myyjä.

Adobe/AOP

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea muistuttaa kansalaisia tiedotteessaan, että lääke kannattaa hankkia ainoastaan laillisesta jakelukanavasta eli apteekeista tai laillisista apteekkien verkkopalveluista. Tiedotteen mukaan laittomille markkinoille on ilmaantunut väärennöksiä valmisteista, joista laillisilla markkinoilla on maailmanlaajuinen saatavuusongelma.

Fimea muistuttaa, että laittomilta verkkosivuilta tai muista epäluotettavista markkinapaikoista hankittujen lääkkeiden sisällöstä ja laadusta ei ole mitään takeita, ja valmisteet voivat olla hengenvaarallisia.

Esimerkiksi Sveitsissä on ollut viime aikoina tapauksia, joissa laittomasti hankitun lääkkeen käyttäjä on joutunut sairaalahoitoon insuliiniksi paljastuneen, mutta muuksi luullun valmisteen käytön seurauksena.

Laittomilla markkinoilla voi olla myynnissä esimerkiksi uuden sukupolven diabeteslääkkeiden ”rinnakkaisvalmisteita” tai ”geneerisiä valmisteita”. Tällaisia valmisteita ei todellisuudessa ole olemassa eikä sellaisia tule hankkia tai käyttää.

Reseptilääkettä ilman reseptiä myyvä ei myöskään ole laillinen myyjä.

Muista tarkastaa nämä asiat lääkeostoksia verkossa tehdessäsi

Fimea kertoo, että laittomat verkkoapteekit ovat usein ammattitaitoisesti tehtyjä ja antavat luotettavan vaikutelman muun muassa logoilla, sertifikaateilla ja markkinointiväittämillä. Verkkosivuston tarkempi tarkastelu saattaa kuitenkin paljastaa toiminnan laittomuuden.

­– Ennen ostospäätöksen tekemistä on tärkeä arvioida sivuston sisältöjä ja selvittää, kuka verkkoapteekkia pitää ja missä se toimii. Laillinen toimija ilmoittaa kaikki yhteystietonsa, kuten nimensä, osoitteensa, maansa, puhelinnumeronsa ja sähköpostinsa.

– Perehdy valmisteiden toimitusehtoihin. Laittomissa verkkoapteekeissa ei ole kuluttajansuojaa.

– Arvioi valmisteesta kerrottuja tietoja. Laillinen verkkoapteekki ei koskaan myy reseptilääkkeitä ilman reseptiä tai laillisia alkuperäisvalmistajan lääkkeitä alennuksella.

– Seuraa selaimen www-osoitteessa tapahtuvia muutoksia ja tarkistaa esimerkiksi, ohjautuuko verkkosivusto toiseen osoitteeseen tilausta tehdessä.

EU-alueella toimivat lailliset verkkoapteekit tunnistaa yhteisestä tunnuksesta, josta löytyy lisätietoa Fimean verkkosivuilta. Tunnusta klikkaamalla voit varmistaa laillisuuden verkkoapteekin sijaintimaan viranomaisen verkkosivuilta.

Fimean verkkosivuilla on lista Suomessa toimivista laillisista verkkoapteekeista.

On hyvä muistaa, että henkilökohtaisten lääkkeiden maahantuontiin ja postitse vastaanottamiseen liittyy rajoituksia ja asiakirjavaatimuksia. Esimerkiksi lääkkeiden vastaanottaminen postitse Euroopan talousalueen ulkopuolelta on kielletty.

Tuontirajoituksiin voi tutustua tarkemmin Fimean verkkosivuilla.