Liitot: Varo valeapteekkeja

Apteekki-nimellä toimiva verkkokauppa ei välttämättä ole apteekki. Suomessa apteekit eivät harjoita puhelinmyyntiä.

Apteekkariliittoon on tullut useita tiedusteluja muun muassa Suomen Apteekki -nimisestä puhelinmyyntiyrityksestä, joka myy vahvaa D-vitamiinivalmistetta. Liiton mukaan kyseessä ei ole oikea apteekki.

Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiaisen mukaan liiton tiedossa ei ole yhtäkään puhelinmyyntiä harjoittavaa apteekkia.

– Jos puhelinmyyjä kertoo olevansa apteekista, on kyseessä mitä todennäköisimmin yritys, joka käyttää apteekki-nimeä harhaanjohtavasti, hän sanoo.

Myös Kuluttajaliitto on huolissaan yhä aggressiivisemmaksi käyvästä puhelinmyynnistä, joka kohdistuu usein heikoimmassa asemassa oleviin kuluttajiin, kuten vanhuksiin ja yksinäisiin ihmisiin, joiden on vaikea torjua myyntipuheita.

Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan markkinoinnissa korostetaan valmisteiden olevan välttämättömiä terveen ja täysipainoisen elämän kannalta, huomioimatta näiden aineiden vaikutusta esimerkiksi muuhun lääkitykseen.

– Apteekki-nimen käyttämisellä yritetään harhaanjohtaa kuluttajia uskomaan, että kyseessä on valvonnan alainen apteekkitoiminta, jolla on Suomessa kuluttajien keskuudessa luotettava maine. Puhelimitse tehtyjen sopimusten ehdot jäävät usein myös epäselviksi ja tilausten lopettaminen on hankalaa, ellei mahdotonta, hän toteaa.

Aidon verkkoapteekin tunnistaminen

Miten oikean verkkoapteekin sitten tunnistaa? Liittojen mukaan laillisen apteekin verkkopalvelun tunnistaa yhteiseurooppalaisesta tunnuksesta, josta klikkaamalla pääsee kansallisen lääkeviranomaisen ylläpitämään luetteloon kyseisessä EU-maassa toimivista laillisista verkkoapteekeista. Jos luettelossa ei ole mainintaa verkkoapteekista, se on laiton.

Kuluttajaliitto ja Apteekkariliitto muistuttavat, että lääkkeiden laittomassa verkkokaupassa liikkuu paljon lääkeväärennöksiä, ja että apteekiksi tekeytyvän puhelinmyyntiyrityksen neuvot ja ohjeet voivat olla virheellisiä. Liittojen mielestä viranomaisten tulisi puuttua apteekki-nimen harhaanjohtavaan käyttöön nykyistä herkemmin.

Lue myös:
Lääkepakkauksiin uusia turvamerkintöjä
Viranomaisten yhteistyöllä piraattilääkekauppaa vastaan
Lääkeväärennös­rikos EU-maissa laajeni
Varo lääkeväärennöksiä

Lähde:
Kuluttajaliitto
Apteekkariliitto

Kuva:
Panthermedia