Historiasarja: Ensimmäinen penisilliiniruiske käynnisti uuden aikakauden

Lääketieteessä tapahtui paljon 1940-luvulla. Terapeuttinen vallankumous muutti lääkärin oireiden lievittäjästä parantajaksi.

Historiasarja: Ensimmäinen penisilliiniruiske käynnisti uuden aikakauden Kuva 1 / 1

Helsingin Sisätautiklinikalla annettiin vuonna 1945 arvovaltaisen yleisön läsnä olleessa maan ensimmäinen penisilliinipistos. Ihmeaineen oli muistitiedon mukaan lahjoittanut Lääkintöhallitukselle penisilliinitutkija Howard Florey, joka Duodecimin kutsusta oli vieraillut Suomessa.

Toisen maailmansodan jälkeen lääkärin työn ydin alkoi muuttua suorastaan järisyttävällä tavalla. Lääkäri oli tottunut työssään keskittymään oireiden lievittämiseen ja joutunut usein toteamaan parantamiskeinojensa rajallisuuden potilaiden, usein lasten, menehtyessä esimerkiksi aivokalvontulehdukseen, kurkkumätään, tulirokkoon ja laitosinfek­tioihin.

Muutoksen keskeisimpiä tekijöitä olivat antibiootit sekä uudet rokotteet. Calmette-rokotukset aloitettiin vuonna 1941 ja kurkkumätärokotukset vuonna 1943 – seuraavalla vuosikymmenellä vuorossa olivat hinkuyskä, tetanus, ­polio ja sikotauti.

Penisilliini tuli lääkärien vapaaseen käyttöön 1950-luvun alussa. Siihen saakka Yhdysvalloista tuotavaa ainetta oli käytetty lähinnä sairaaloissa. 1950-luvun puolivälissä penisilliiniruiskeen rinnalle saatiin tabletit.

Terapeuttinen vallankumous

Ensimmäinen lasten tuberkuloositapaus hoidettiin Lastenklinikalla streptomysiinillä alkukesästä 1947. Lääkettä saatiin Suomeen Unicefin avustuksella. Unicefilta saatiin myös muun muassa penisilliiniä synnynnäistä ­syfilistä sairastavien äitien ja lasten hoitoon.

Lääkärit pääsivät uusien lääkkeiden myötä todemmin kuin koskaan palvelemaan elämää: pelastamaan ihmishenkiä.

Jo vuoden 1949 jatkokoulutuspäivillä sisätautilääkäri Niilo Saksela kuitenkin varoitti lääkäreitä terapeuttisen vallankumouksen vaaroista kuten resistenssiongelmista. Saksela korosti, että sulfonamidi- tai antibioottihoidon sai aloittaa vain selvin indikaatioin.

– Niiden määrääminen kaikkiin lieviin ”kylmettymisiin” ja ”influenssoihin” on täysin tuomittavaa, hän totesi.

Saksela korosti, ettei lääkärien tehtävä ollut vain hyödyntää lääkkeitä työssään, vaan myös tehdä voitavansa niiden väärinkäytön ehkäisemiseksi.

Kirjoittaja:
Oona Ilmolahti
tutkija

Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 18/2017.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi