Historiasarja: Voiko mieltä lääkitä?

Uudet mielenterveyden häiriöihin tarkoitetut lääkkeet vaikuttivat mielisairaanhoitoon mullistavasti 1950- ja 1960-luvun taitteessa.

Historiasarja: Voiko mieltä lääkitä? Kuva 1 / 1

1950-lukua on kutsuttu mullistavaksi mielisairaanhoidon osalta, koska käyttöön alkoi tulla erilaisia lääkevalmisteita, tärkeimpänä psykoosilääke klooripromatsiini ja erilaiset rauhoittavat lääkkeet.

Laitoshoidossa olevien potilaiden kannalta merkittävää oli lobotomian ja insuliinishokkihoidon käytön jääminen vähitellen uusien lääkkeiden myötä pois – tämä tapahtui kuitenkin viiveellä ja vaikutti vasta 1960-luvulla, jolloin lobotomian käyttö Suomessa väheni huomattavasti.

Saman vuosikymmenen alussa tulivat käyttöön myös antidepressiiviset psykostimulantit, joita alkoi tulvia markkinoille valmiste toisensa jälkeen. Nyt voitiin ensi kerran lääkitä masennusta, mutta uusien lääkkeiden tulva sai monen lääkärin ymmälleen ja haittavaikutukset olivat huomattavia.

Ei onnenpillereiksi

Lääkärilehdessä asia oli esillä yllättävän vähän – ehkä siksi, että kyse oli yksittäisen erikoisalan kysymyksestä. Psyyken sairauksista kirjoitettiin 1950-luvulla lähinnä siinä mielessä, että ne olivat ”hermostuneen ajan” vuoksi yleistymässä – syy löytyy todennäköisesti ainakin osittain diagnostiikan muutoksista.

Psykiatri Sakari Turunen kirjoitti vuonna 1960, että uusista lääkkeistä huolimatta ”sähkösokkikoje tulee vielä kauan kuulumaan psykiatrin työvälineisiin”, eivätkä lääkkeet koskaan voi korvata psykoterapiaa. Seuraavana vuonna neurologi Erkki Kivalo totesi Lääkärilehdessä, että vaikka hoitomahdollisuudet olivat uusien lääkkeiden myötä parantuneet, ei psyykenlääkkeitä saisi käyttää onnenpillereinä, joilla kuitattiin kaikki jokapäiväiset huolet.

1970-luvun taitteeseen tultaessa nostettiin Lääkärilehdessä esille diatsepaamien runsas käyttö potilas–lääkäri-suhteen oikotienä. Lääkäri hoiti vain orgaanisen vian ja antoi lääkkeen huolehtia terapiasta. Keskustelu psyykenlääkkeiden hyödyistä ja haitoista sekä indikaatioista oli puoli vuosisataa sitten pitkälti samankaltaista kuin 2010-luvulla.

kirjoittaja:
Oona Ilmolahti
tutkija

Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 20/2017.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi