Kurkkukivun antibioottihoito edelleen yleistä USA:ssa – entä Suomessa?

Antibioottien tarpeetonta käyttöä kurkkukivun hoidossa ei ole enää onnistuttu vähentämään Yhdysvalloissa. Suomessa tilanne on parempi.

Antibioottien käyttöä kurkkukivun hoidossa ei ole yrityksistä huolimatta onnistuttu vähentämään tällä vuosituhannella, todetaan JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa.

Antibioottien määrääminen kurkkukivun takia vastaanotolle tuleville aikuisille väheni vuoden 1993 paikkeilla 80:stä 70 prosenttiin potilaista. Vuosituhannen vaihteen tienoilla käyttö väheni 60 prosenttiin potilaista, millä tasolla se oli edelleen vuonna 2010.

A-streptokokki-infektion esiintyvyys on tässä potilasryhmässä kuitenkin vain noin 10 prosenttia. Tarpeettomat antibioottikuurit altistavat potilaat lääkkeiden haittavaikutuksille nopeuttamatta paranemista sekä lisäävät mikrobien antibioottiresistenssiä.

Yli 8 000 kurkkukipupotilaan aineistoon perustuvassa tutkimuksessa havaittiin myös, että laajakirjoisia mikrobilääkkeitä käytettiin yhä useammin, vaikka suositeltu lääke on penisilliini.

Suomessa kefalosporiinia käytetään hiukan liikaa

Suomessa mikrobilääkkeiden käyttöä kartoitettiin vuosina 1998–2002 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Mikrobilääkehoidon strategiat (MIKSTRA) -tutkimushankkeessa. Tällä hetkellä seurannan jatkaminen odottaa KanTa-hankkeen valmistumista.

MIKSTRA-ohjelman päällikkönä toiminut ylilääkäri Ulla-Maija Rautakorpi toteaa, että Suomessa ei esiinny kovin paljon antibioottien ylikäyttöä kurkkukivun tai nielutulehduksen hoidossa.

– Meillä nielutulehduksen hoito seuraa hyvin hoitosuositusta. Lääkehoito annetaan yleensä vain jos nielunäytteessä todetaan A-streptokokki-infektio, Rautakorpi sanoo.

– Laajakirjoista kefalosporiinia käytetään jonkin verran liikaa, vaikka A-streptokokki-infektion hoitoon suositellaan penisilliiniä.

Rautakorpi huomauttaa, että monissa maissa ei oteta nielunäytteitä, vaan hoitopäätös tehdään oireiden perusteella.

Tiina Lautala
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.