Lääkäri kertoo: Potilas ryömi lattialla ja huusi kovaan ääneen

Lääkäri kertoo mieleen jääneestä potilastapauksesta: mistä oli kyse ja millaisia pohdintoja syntyi. ­Kyseinen tapaus opetti, että dementiapotilaan ­epätyypillisten käytös­oireiden syy kannattaa selvittää.

Christian Andersson muistuttaa, ettei dementiapotilaalta löydy välttämättä sanoja eikä kykyä kivun ilmaisemiseen. Kuva: Christoffer Relander
CHRISTOFFER RELANDER
Christian Andersson muistuttaa, ettei dementiapotilaalta löydy välttämättä sanoja eikä kykyä kivun ilmaisemiseen. Kuva: Christoffer Relander

Christian Andersson : ”Geriatrin urani alkuvuosina työskentelin osastolla, jolla hoidettiin haastavia dementiapotilaita. Sinne tuotiin noin 80-vuotias potilas, jolla oli pitkälle edennyt muistisairaus ja alhainen kognitiivinen toimintakyky, mutta tarkka diagnoosi puuttui. Potilaalla oli joskus vuosia aiemmin ollut myös mielenterveyden ongelmia ja hän oli saanut psykiatrista hoitoa.

Ongelma oli, että potilas käyttäytyi aika ajoin hyvin merkillisesti. Hän sai kohtauksia, joiden aikana kiihtyi ja hurjistui: ryömi lattialla, huusi kovaan ääneen ja vaikutti tuskaiselta. Kohtaus alkoi ilman selkeitä ulkoisia tekijöitä ja meni ohi jonkin ajan kuluttua itsestään. Tavanomaiset rauhoittavat lääkkeet eivät auttaneet.

Tilanne oli vaikea sekä hoitajille että omaisille. Potilas oli edellisten kuukausien aikana ollut käytösoireiden vuoksi toistuvasti hoidossa psykiatrisella osastolla. Siellä oli todettu, ettei psyykenlääkkeillä ollut vaikutusta ­oireisiin.

Kun potilaan oireilu vain jatkui, aloimme pohtia eri vaihtoehtoja. Potilastiedoista ilmeni, että hänellä oli ­viimeisen vuoden aikana ollut muutamia vaikeita hengitystieinfektioita. Niitä oli hoidettu pari kertaa antibioottikuureilla. Päätimme tutkia asiaa ja teetimme keuhkokuvat. Niissä paljastui iso keuhkosyöpä.

Selvisi, että syy potilaan käytösoireisiin oli syöpä – ei muistisairaus tai psyykkiset tekijät. Kun aloitimme ­kivunhoidon opioideilla, käytösoireet hävisivät. Syöpä oli aiheuttanut potilaalle kipua ja hengenahdistusta, joka oli saanut tämän tuskaiseksi.

Tapaus opetti, että dementiapotilaan epätyypillisen käytösoireen syy kannattaa yrittää selvittää. Pitää harkita, voisiko taustalla olla jokin muu kuin muistisairauteen tai psykiatriseen sairauteen liittyvä syy. Muistisairaan potilaan on usein vaikea ilmaista oireitaan ja tuntemuksiaan. Häneltä ei välttämättä löydy sanoja eikä kykyä esimerkiksi kivun ilmaisemiseen. ­Kipu voi aiheuttaa paitsi outoja muutoksia käyttäytymisessä, myös pahentaa jo olemassa olevia oireita.

Urani varrella olen tavannut myös muita vastaavia tapauksia, joissa muistisairaan potilaan kummallinen käytösoire on johtunut somaattisesta sairaudesta. Tässä tapauksessa potilaan käytösoireet onneksi hävisivät, kun kipu helpotti. Hän oli rauhallisempi ja alkoi voida selvästi paremmin. Potilas kuoli lopulta syöpään, mutta viimeisinä kuukausina elämänlaatu oli huomattavasti parempi, kun lääkitys oli oikea.”

Faktat

Christian Andersson

Työ: geriatrian erikoislääkäri, Ålands centralsjukhus/Ahvenanmaan keskussairaala

Koulutus: LL 1999, geriatrian ­erikoislääkäri 2006, Helsingin ­yliopisto

Harrastukset: mökkielämä, ­matkustaminen, musiikin ­kuunteleminen, jalkapallon ­seuraaminen