Odottajat saavat halutessaan koronarokotuksen Naistenklinikalla

Koronapositiivisia synnyttäjiä on nyt paljon, mutta rokotettuina he ovat yleensä lieväoireisia.

Odottajat saavat halutessaan koronarokotuksen Naistenklinikalla Kuva 1 / 1 Kuva: ADOBE/AOP

Naistenklinikalla Helsingissä on satsattu raskaana olevien koronarokotuskattavuuden parantamiseen monin tavoin.

Ehkä konkreettisin keino on oma rokotuspiste. Naistenklinikalla paitsi annetaan omalle henkilökunnalle kolmansia koronarokotuksia, myös rokotetaan raskaana olevia potilaita.

– Syksyllä, kun rokotteita jo suositeltiin odottajille, huomasimme, että alle puolet heistä oli rokotettuja. Heräsimme siihen, että tämä on vaikea asia raskaana oleville, kertoo ylilääkäri Mervi Väisänen-Tommiska.

Hän kertoo kysyvänsä äitiyspoliklinikan rokottamattomilta potilailta heidän suhtautumistaan koronarokotuksiin. Usein on niin, että perheessä mies on rokotettu, mutta raskaana oleva vaimo ei ole uskaltanut ottaa rokotetta.

– Kun kerron, miten vakava sairaus korona voi olla odottajalle, että rokotteet ovat turvallisia ja miten rokote suojaa myös vastasyntynyttä, jokainen heistä on jo paljastamassa käsivarttaan.

Etenkin niille odottajille, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai englanti, rokotusajan varaaminen netistä voi olla vaikeaa. Väisänen-Tommiska iloitsee siitä, että marraskuusta alkaen he ovat voineet saada rokotuksen Naistenklinikalla.

Isossa sairaalassa rokoteampulli kannattaa avata

– Rokotimme työpaikalla omia työntekijöitämme, ja pyysin luvan infektiopuolelta apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaiselta, että voisimme rokottaa samalla myös potilaita.

Isossa sairaalassa rokottaminen onnistuu toisin kuin vaikkapa neuvolassa: eri osastojen kesken yhteistyötä tekemällä löytyy aina kuusi rokotettavaa päivässä, jotta rokoteampulli kannattaa avata, eikä annoksia mene hukkaan.

Muita keinoja odottajien kannustamisessa rokotteen ottamiseen ovat odotustilojen infotauluilla pyörivät tietoiskut, avoterveydenhuollon pyynnöstä tehty opetusvideo, seitsemällä kielellä tehty tiedote ja rokotusten puheeksi ottaminen.

– Sanon aina odottajille, että tämä on jokaisen henkilökohtainen valinta, sinä itse päätät, mutta minä suosittelen sinulle lämpimästi rokotetta, koska olet raskaana, Väisänen-Tommiska sanoo.

Teholle joutuneet ovat rokottamattomia

Naistenklinikka on mukana tekemässä yhteistä pohjoismaista tutkimusta odottajien koronatartuntoihin liittyen. Ensimmäisistä julkaistuista tuloksista on nähtävissä, että kaikki koronan takia teholle joutuneet odottajat olivat rokottamattomia. Engjom H ym. Lancet Reg Health Eur. 26.1.2022.

– Marraskuun loppuun mennessä meillä oli kahdeksan tehohoitoon joutunutta odottajaa, ja jokainen oli rokottamaton.

Jos koronan takia hengityskonehoitoa tarvitsevan odottajan raskaus on pitkällä, raskaus on ensin purettava. Keisarileikkauksia on tämän takia tehty jo raskausviikolla 30 oleville.

Naistenklinikalla on tällä hetkellä käytännössä aina joitakin koronapositiivisia synnyttäjiä, mutta rokotetut ovat usein jopa kokonaan oireettomia. Heidät hoidetaan eristyksissä, mutta sen suurempaa harmia perheelle ei yleensä koronatartunnasta seuraa.

Anne Seppänen

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla

Oletko jo lukenut nämä?