Syyrian lapset kärsivät stressistä ja mielenterveysongelmista

Sodan vaikutukset lasten terveyteen ja kehitykseen voivat olla elinikäiset, jos he eivät saa tarvitsemaansa apua.

Lapsista on tullut Syyrian kuusi vuotta kestäneen sodan aikana hermostuneita ja pelokkaita. Pelastakaa Lapset selvitti Syyrian lasten mielenterveysongelmia kyselyllä, joka tehtiin 450 syyrialaiselle lapselle, nuorelle ja aikuiselle.

Järjestön raportin mukaan lasten psyykkinen oireilu näkyy muun muassa puhehäiriöinä ja puhekyvyn menetyksenä, aggressiivisuutena ja päihteidenkäyttönä. Lapset pelkäävät kovia ääniä ja eristäytyvät. Aikuisten mukaan lapsilla on yökastelua, virtsankarkailua ja muita psykosomaattisia oireita. Jopa 12-vuotiaat lapset ovat yrittäneet vahingoittaa itseään tai tehdä itsemurhan.

Mielenterveysasiantuntijoiden mukaan monet lapset kärsivät toksisesta stressistä, jonka aiheuttavat toistuvat äärimmäiset kokemukset, kuten väkivallalle alistuminen tai sen uhka.

Lue lisää: Mikä on kuumeen raja?

– Se, että lapset reagoivat järkyttäviin tapahtumiin oireilemalla voimakkaasti on normaalia. Mikäli he eivät saa apua tilanteeseen, on vaara, että kriisivaiheen reaktiot pitkittyvät. Äärimmäiset vahingoittavat kokemukset vaikuttavat tutkimusten mukaan sekä aivojen että koko elimistön kehitykseen, ja aiheuttavat riskin sairastua fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin aikuisiällä, kertoo Pelastakaa Lasten ylilääkäri Kirsi Kettunen järjestön tiedotteessa.

Tilannetta pahentaa se, että lapsille ja perheille tarkoitetut palvelut ja muut rakenteet ovat romahtamassa Syyriassa.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan myös osa Suomeen tulleista pakolaislapsista oireilee.

– Lasten aiemmat traumaattiset kokemukset näkyvät eri tavoin, teloituksina leikeissä ja piikkilanka-aitoina piirustuksissa. Lapset voivat myös reagoida voimakkaasti johonkin ärsykkeeseen, joka palauttaa mieliin aiemmat muistot, kertoo projektivastaava Jenni Häikiö tiedotteen mukaan.

Hertta Vierula

Kuva: Save the Children