THL: HPV-rokotusten turvallisuudesta on kiistaton näyttö

Päätös omasta tai lapsen rokottamisesta kannattaa perustaa tutkittuun tietoon rokottamisen hyödyistä ja haitoista, painotetaan THL:n tiedotteessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on reagoinut mediassa ja internetin eri keskustelutauluilla vilkkaana käytävään keskusteluun HPV-rokotuksen turvallisuudesta.

THL korostaa että HPV-rokote on kansallisessa rokotusohjelmassa mm. kaikissa Länsi-Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Rokotteita on vuodesta 2007 annettu kymmeniä miljoonia annoksia ja mahdollisten haittavaikutusten ilmaantumista on seurattu tarkasti. Vakavat haitat ovat hyvin harvinaisia. Maailman terveysjärjestön WHO:n rokoteturvallisuuskomitea julkaisi kesäkuussa 2013 raportin, jonka mukaan yli 175 miljoonan jaetun rokoteannoksen kokemuksella HPV-rokotteiden turvallisuudesta on kiistaton näyttö. Myös Suomessa Tampereen yliopisto on tutkinut HPV-rokotteiden tehoa ja turvallisuutta yli 25 000 nuorella neljän vuoden ajan. Seurantatulokset eivät anna aihetta turvahuoliin.

Rokotukset jatkuvat maailmalla

THL:sta kerrotaan, että HPV-rokotukset jatkuvat myös Japanissa. Aktiivisesta kampanjoinnista tosin on luovuttu, kunnes mediassa esitettyjä väitteitä on selvitetty tarkemmin. Muut maat eivät ole muuttaneet HPV-rokotusohjelmaansa Japanin toimintatavan vuoksi. Japanin terveysviranomaiset ovat aiemminkin keskeyttäneet useiden eri rokotteiden käytön mediakohujen vuoksi. Selvityksen jälkeen rokottamista on yleensä jatkettu normaalisti. Arvostetussa lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistiin vastikään kirjoitus, jossa arvosteltiin Japania siitä, että siellä päätöksiä rokotteiden käytöstä eivät tee asiantuntevat tahot.

Päätös rokotteen ottamisesta kannattaa perustaa tutkittuun tietoon

Eri maiden sanomalehdissä julkaistujen yksittäisten potilastapausten syy-yhteys rokottamiseen on usein epävarma, eikä niistä voi tehdä johtopäätöksiä rokotteen turvallisuudesta. Suomessa esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto nuhteli vastikään Iltalehteä perättömästä pneumokokkirokotteen haittauutisoinnista.

Kansallisen rokotusohjelman rokotteiden ottaminen on vapaaehtoista. Päätös omasta tai lapsen rokottamisesta kannattaa perustaa tutkittuun tietoon rokottamisen hyödyistä ja haitoista, ei mediassa ja internetin keskustelupalstoilla esitettyihin usein perättömiin väitteisiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lähettää tietoa HPV-rokotuksista kaikille rokotusohjelmaan kuuluville tytöille ja heidän vanhemmilleen suoraan koteihin. Kirjeet postitetaan sekä vanhemmille että tytöille viikosta 43 alkaen. Kirjettä käännetään myös eri kielille.

THL:n tiedote kokonaisuudessaan: HPV-rokotusten turvallisuudesta on kiistaton näyttö – rokotukset jatkuvat maailmalla.

Kuva: Panthermedia