Uuden koronaviruksen tarttuvuudesta ei vielä tarkkaa tietoa

Uudentyyppinen koronavirus näyttää voivan tarttua ihmisestä toiseen, mutta todellista tarttuvuutta on hankala arvioida.

Maailman terveysjärjestö WHO kehottaa maita valppauteen uudentyyppisen koronaviruksen (nCoV) varalta.

Virusta on nyt havaittu myös Ranskassa, ja Saudi-Arabiasta on vahvistettu toukokuun alusta 15 uutta tautitapausta.

Taudin tarttuvuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa.

– Näyttää siltä, että virus voi tarttua ihmisestä toiseen, mutta todellista tarttuvuutta on hankala arvioida. Suurin osa tapauksista on tullut matkailijoiden mukana tai kuvattu paikallisesti Arabian niemimaalla, kertoo tutkimusprofessori, LKT Ilkka Julkunen THL:n virologian yksiköstä.

Yhteensä 18 ihmisen tiedetään kuolleen virukseen Lähi-idässä ja Euroopassa. Vahvistettuja tautitapauksia on varmistettu 34.

– Tartunnan lähde Arabian niemimaalla on vielä epäselvä, mutta virus muistuttaa lepakoista aiemmin eristettyjä koronaviruksia. Muutamissa kuvatuissa tapauksissa virus on tarttunut lähikontaktissa ihmisestä toiseen, Julkunen kertoo.

Tautitapaukset yksittäisiä

Valtaosa tartunnoista on havaittu Saudi-Arabiassa. Koronavirustartuntoja on havaittu Euroopasta Ranskan lisäksi Isossa-Britanniassa ja Saksassa, mutta kaikissa tapauksissa alkuperäinen tartunta on saatu todennäköisesti matkustettaessa Arabian niemimaalla.

Ranskassa koronavirus tarttui mieheen, joka oli ollut kahden vuorokauden ajan samassa sairaalahuoneessa ulkomailla sairastuneen miehen kanssa, kertoo WHO.

– Suurin osa tartunnoista on ollut yksittäisiä tautitapauksia, mutta joitakin ihmisestä toiseen tapahtuneita tartuntoja ja tautiryvästymiä on myös kuvattu tilanteissa, joissa henkilöillä on ollut lähikontakti sairastuneeseen henkilöön. Vakavasti sairastuneet potilaat ovat yleensä olleet sairaala- ja tehohoidossa, missä henkilökunta pystyy suojautumaan hyvin tartuntaa vastaan, Julkunen sanoo.

Uudentyyppinen koronavirus tunnistettiin syyskuussa 2012. Vielä on hankalaa arvioida, laajeneeko tauti jossain vaiheessa epidemiaksi.

– Toistaiseksi on ollut kyse yksittäisistä tautitapauksista. Tartunnan mahdollisuus on hyvin tiedostettu Arabian niemimaalla ja Euroopassa, erityisesti Arabian niemimaalla matkailleilla henkilöillä. Jos tautiepäily on selvä, koronavirusinfektio pyritään diagnosoimaan mahdollisimman nopeasti ja aloittamaan eristys- ja muut tarvittavat hoitotoimenpiteet, Julkunen sanoo.

Aiemmin tunnetut koronavirukset aiheuttavat yleensä lievää nuhakuumetta, ja vakavat tautimuodot ovat harvinaisia. Uudentyyppinen EMC-koronavirus ja aiemmin todettu SARS-virus sen sijaan voivat aiheuttaa ihmisessä vakavia hengitystieinfektioita.

Epäiltyä koronavirusinfektiota sairastavaa potilasta hoidetaan terveydenhuollossa pisara- ja ilmavarotoimia noudattaen. Mahdollisesta infektioepäilystä tulee ottaa välittömästi yhteyttä THL:n tartuntatautilääkäriin.

Maria van der Meer
toimittaja

Kuva: Pixmac

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.