Koronavirus ei todennäköisesti aiheuta tyypin 1 diabetesta

Tutkijat selvittivät asiaa, koska diabetestapaukset lapsilla lisääntyivät koronapandemian aikana.

Diabeteksen poikkeuksellinen ilmaantuvuus lapsilla saattaa liittyä pandemia-ajan yhteiskunnan sulkutilaan ja siitä johtuvaan sosiaaliseen eristäytymiseen.
Adobe/AOP
Diabeteksen poikkeuksellinen ilmaantuvuus lapsilla saattaa liittyä pandemia-ajan yhteiskunnan sulkutilaan ja siitä johtuvaan sosiaaliseen eristäytymiseen.

Tavallista useampi lapsi ja nuori sairastui tyypin 1 diabetekseen Suomessa ja maailmalla koronapandemian ensimmäisten 18 kuukauden aikana.

Tyypin 1 diabetesten määrä lapsilla kasvoi Suomessa 16 prosentilla pandemian 18 ensimmäisen kuukauden aikana.

Tuoreen Suomea koskevan tutkimuksen mukaan syynä ei kuitenkaan ollut koronavirus vaan muuttuneet ympäristötekijät.

Tutkimusaikana tyypin 1 diabetekseen sairastui yhteensä 785 alle 15-vuotiasta lasta.

Tulosta puoltaa se, että vain viidellä pandemian aikana diabetekseen sairastuneella lapsella löytyi infektiosta johtuvia koronaviruksen vasta-aineita. Tutkimusaikana tyypin 1 diabetekseen sairastui yhteensä 785 alle 15-vuotiasta lasta.

Syynä ehkä koronasulut

Tutkijoiden mukaan ilmaantuvuuden nousu koronapandemian alkuaikana ei todennäköisesti johdu sairastetun koronaviruksen vaikutuksesta, vaan saattaa liittyä pandemia-ajan yhteiskunnan sulkutilaan ja siitä johtuvaan sosiaaliseen eristäytymiseen.

Niin sanotun biodiversiteettihypoteesin mukaan varhaislapsuuden mikrobialtistus ja infektiot voivat osin suojata autoimmuunisairauksilta.

– Kontaktien väheneminen yhteiskunnan sulkeutuessa vähensi merkittävästi lasten sairastamia akuutteja infektioita, mikä on saattanut suurentaa riskiä sairastua diabetekseen, tutkimusta johtanut professori Mikael Knip sanoo tiedotteessa.

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.