Verottaja tarkensi esteettisen kirurgian alv-ohjeita

Alun perin veron piiriin tuli kaikki työnohjaus ja esteettinen kirurgia. Lääkäriliitto pyysi ohjeeseen täsmennystä.

Verohallinto on täsmentänyt esteettisten hoitojen arvonlisäverotusta.

Arvonlisäveroa ei tarvitse periä, jos hoito on Kela-korvattava, jos vastaavaa hoitoa annetaan myös julkisella sektorilla tai jos hoito kuuluu Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet 2010 -julkaisussa määriteltyihin kriteereihin. Verottomuuteen riittää, että yksi vaatimuksista täyttyy.

Myös ennaltaehkäisevä hoito, kuten hyvälaatuisen ihomuutoksen poisto, on arvonlisäverotonta.

Veroa ei peritä myöskään sairauden tai vamman hoitoon liittyvistä jatkotoimenpiteistä, kuten leikkaus- tai palovamma-arven laserkäsittelystä.

Verotonta on myös hoitovirheen, komplikaation tai muun vastaavaan syyn takia annettu hoito, vaikka alkuperäinen hoito olisi ollut arvonlisäverollista. Kyse voi olla esimerkiksi siirtyneen tai kapseloituneen rintaproteesin korjauksesta.

Potilaan oireet myös perusteena

Arvonlisäveroa ei peritä myöskään tapauksissa, joissa potilas saa tilanteensa takia psyykkisiä tai fyysisiä oireita. Potilaan oireiden arvioinnin pitää perustua lääketieteelliseen arvioon, ja potilas tulee hoitoon lääkärin lähetteellä tai määräyksestä.

Hoito voi olla esimerkiksi rintojen suurennus- tai pienennysleikkauksia, runsaan karvoituksen hoitoa, laihdutuksen jälkeisiä korjauksia sekä tuli- ja verisuoniluomien hoitoa.

Kaikki muu esteettinen hoito kuuluu 24 prosentin arvonlisäveron piiriin.

Arvonlisäverotuksen epäselvyydet nousivat esiin vuosi sitten verottajan uudistaessa alv-ohjettaan. Alun perin veron piiriin tuli kaikki työnohjaus ja esteettinen kirurgia. Lääkäriliitto pyysi ohjeeseen täsmennystä.

Verohallinto päivittää vielä kevään kuluessa ohjettaan terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotuksesta.

Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 20/15.

Lue lisää jutun aiheesta