Lapsen kaulapatti voi pelästyttää mutta ympäristömykobakteeritulehdus paranee itsekseen

Hoidoksi riittää tavallisesti pelkkä seuranta.

Ympäristömykobakteerin aiheuttama imusolmuketulehdus on kiusallinen mutta vaaraton, kirjoittavat Antti Kontturi ym. Lääkärilehdessä julkaistussa tiedekatsauksessa (19/2019). Ympäristömykobakteereita esiintyy maaperässä ja vesistöissä, ja altistuminen niille on jatkuvaa.

Lapsilla tulehdus ilmenee yleensä pattina kaulan alueen imusolmukkeessa. Patti ei arista tai kuumota, eikä siihen liity kuumeilua tai merkittävää tulehdusarvojen nousua. Tulehduksen edetessä imusolmuke kuolioituu, kudos hajoaa ja kaulalle kehittyy märkäkertymä, joka voi erittää märkää jopa useiden viikkojen ajan.

Lapsen yleiskunto pysyy hyvänä, ja tulehdus paranee itsekseen. Patin kohdalle jää hiljakseen vaaleneva arpi. Jos tulehduksesta jäänyt arpi huolestuttaa, lapsi voidaan ohjata plastiikkakirurgin arvioon. Usein pelkkä seuranta ja perheen kanssa keskusteleminen riittävät.

Jos tauti tunnistetaan varhaisessa vaiheessa, kokenut korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkäri voi harkita imusolmukkeen poistoa. Tämä voi nopeuttaa paranemista, mutta toimenpiteeseen liittyy kasvohalvauksen riski.

Mikrobilääkkeiden hyödyistä ei puolestaan ole näyttöä, eikä niitä ole syytä käyttää.

Lasten mykobakteeri-infektiot ovat lisääntyneet BCG (Bacillus Calmette-Guérin) -rokotusohjelman loputtua, mutta perusterveen lapsen sairastumisriski on edelleen pieni, eikä rokotteen käyttäminen taudin ehkäisyyn kannata.

Lasten epäkypsä immuunipuolustus lisää tulehduksen riskiä, mutta viljelyvarmistettuja tapauksia on Suomessa alle viisivuotiailla vain noin 10 vuosittain.

Tartunta saadaan todennäköisesti suun tai hengitysteiden limakalvojen kautta, esimerkiksi hampaiden puhkeamisen aikaan. Riskiä lisännevät eläinkontaktit ja veden äärellä asuminen.

Lähde: Kontturi A, Nokso-Koivisto J, Lyly A, Salo E. Lapsen kaulapatti – milloin epäillä ympäristömykobakteeritulehdusta. Suom Lääkäril 2019;74:1193–1197.

Kirjoittaja
Tiina Lautala

Kuva
Fotolia

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 8.5.2019.