Munasarjojen monirakkulaoireyhtymää sairastavat naiset kamppailevat kehonkuvansa kanssa

Tutkimuksen mukaan laihduttaminen ja tyytymättömyys omaan kehoon on yleistä myös normaalipainoisilla PCOS:ää sairastavilla.

Myös normaalipainoiset PCOS-naiset kärsivät syömishäiriöistä ja kehotyytymättömyydestä.
Adobe/AOP
Myös normaalipainoiset PCOS-naiset kärsivät syömishäiriöistä ja kehotyytymättömyydestä.

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymää eli PCOS:ää (polycystic ovary syndrome) sairastavat naiset yrittävät muita naisia useammin laihduttaa elämänsä aikana.

Monet PCOS:ää sairastavat naiset myös kokevat itsensä ylipainoisiksi, vaikka olisivatkin todellisuudessa normaalipainoisia.

Havainnot käyvät ilmi Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tuoreesta tutkimuksesta.

Mikä on PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä?

PCOS on lisääntymisikäisten naisten yleisin hormonaalinen häiriö. Sen oireet ovat epäsäännöllinen kuukautiskierto, mieshormonien liikatuotanto (karvan kasvu) sekä monirakkulaiset munasarjat.

Jopa 50–70 % PCOS:ää sairastavista naisista on ylipainoisia.

Munasarjojen monirakkulatauti voi aiheuttaa kuukautisten epäsäännöllisyyttä tai poisjäämistä, pitkittyneitä kuukautisvuotoja ja lapsettomuutta.

Jopa 50–70 % PCOS:ää sairastavista naisista on ylipainoisia.

Kehotyytymättömyys ja syömishäiriöt yleisiä myös normaalipainoisilla PCOS-naisilla

Tutkimustulokset osoittavat, että PCOS:ää sairastavat naiset kyllä yrittävät kovasti laihduttaa, mutta silti heillä on muita naisia selkeästi korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys.

Naisilla, joilla on PCOS, on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu olevan muita naisia enemmän kehotyytymättömyyttä ja jopa kolminkertainen riski syömishäiriöille.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että myös normaalipainoiset PCOS:ää sairastavat naiset kamppailevat kehonkuvansa kanssa.

PCOS:n hoidossa korostetaan painonhallintaa, koska ylipaino lisää oireyhtymää sairastavien naisten riskiä liitännäissairauksille, kuten tyypin 2 diabetekselle.

Käytännön tukea laihduttamiseen ei kuitenkaan ole yleensä tarjolla.

Painoon liittyvistä asioista tulisi keskustella hyvässä hengessä, syyllistämättä naisia. Vastaanotolla on hyvä korostaa terveyttä ennemmin kuin painoa, todetaan Oulun yliopiston tiedotteessa.

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.