Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä heikentää naisten työkykyä

Sairastuneilla oli kaksinkertainen riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle keski-iässä.

Adobe/AOP

Työstä poissaolot ja työkyvyttömyys ovat yhteydessä monirakkulaiseen munasarjaoireyhtymään (PCOS), havaittiin Oulun yliopiston tutkimuksessa. Tautia sairastavilla oli selvästi kohonnut työkyvyttömyysriski keski-iässä.

Tutkimukseen osallistui 1 853 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä naista, joista 15 prosentilla oli todettu PCOS. Tautia sairastaville kertyi kahden vuoden seurannassa keskimäärin kuukausi enemmän sairauspoissaoloja ja työttymyyspäiviä kuin verrokeille. Heillä oli kaksinkertainen riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle 52 vuoden ikään mennessä. Kyselyssä he kokivat työkykynsä yleisesti huonommaksi kuin verrokit.

PCOS on lisääntymisikäisten naisten yleisin hormonaalinen häiriö ja vaikuttaa terveyteen laajasti. Oireyhtymään liittyy kohonnut riski useille liitännäissairauksille, kuten tyypin 2 diabetekselle, metaboliselle oireyhtymälle, lihavuudelle, mielenterveyden häiriöille ja tuki- ja liikuntaelinten ongelmille. 

PCOS:n vaikutuksia työterveyteen on tutkittu vasta vähän.

– Yleisyydestään huolimatta PCOS ja sen merkitys naisen terveydelle tunnistetaan edelleen huonosti, sanoo tutkimusta johtanut naistentautien professori  Terhi Piltonen tiedotteessa .

Tutkimus julkaistiin European Journal of Endocrinology -lehdessä 4. elokuuta.

Tiiamari Pennanen

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.