Väistämätöntä odotellessa – kaunokirjallisuus ja kuolema

Väistämätöntä odotellessa  – kaunokirjallisuus ja kuolema Kuva 1 / 1

Terveydenhoitohenkilökunta joutuu ammatissaan kohtaamaan kuolemaa keskivertoihmistä ­useammin. Kaikkihan me tunnetusti heitämme joskus lusikan nurkkaan, päästämme kylmän pierun, siirrymme ajasta ikuisuuteen tai autuaammille metsästysmaille. Runollisemmin kuljemme joen yli puiden siimekseen, siirrymme öiseen lehtoon tai raahaudumme rotkomme rauhaan. Lopullisella menolipulla on yhtä monta nimeä kuin selityksiä sille, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Varhaisista Veda-kirjoista Raamatun kautta Kalevalaan ja eteenpäin ihminen on yrittänyt järkeistää tuntematonta. Biologiset mekanismit tunnetaan, mutta sielu on säilynyt mysteerinä.

Kirjallisuudessa kuolema taitaa olla rakkauttakin yleisempi aihe. Parhaassa tapauksessa molemmat tunneperäiset, ihmiselle selittämättömät aiheet yhdistyvät. Shakespearen Romeo ja Julia lienee klassisin esimerkki auringonnousun ja -laskun välisestä suhteesta. Tosin aiempiakin tarinoita on säilynyt jälkipolville, kävihän tarujen Orfeuskin vaaroja uhmaten hakemassa rakastet­tuaan manalasta, ja Lemminkäisen äiti pelasti poikansa tuonelasta. Esimerkkejä riittää.

Itse kuolemaa mielenkiintoisempaa tosielämässä ja fiktiossa on pohtia, kuinka rannalle jääneet käsittelevät kuolemaa. Ikävä ja epätodelliset tuntemukset ovat useimmille tuttuja. Läheisen poistumisesta aiheutuva epä­usko ja sanomatta jääneiden ­asioiden paino kaihertaa mieltä. Potilastyössä vainaja kirjataan kliinisesti kuolleeksi, läheisten mielissä hän saattaa elää vielä pitkäänkin.

Enkelten verta

Johanna Sinisalo (s. 1958) on käsitellyt kuolemaa paljon. Vaikka hänet yleisesti mielletäänkin fantasiakirjailijaksi, sisältyy teksteihin paljon yleisinhimillistä pohdiskelua tieteiskirjallisuuden savuverhoon piilotettuna. Varsinkin ennenaikainen ja odottamaton poismeno laukaisee Sinisalon kirjojen keskeisten henkilöiden ajatuksissa halun uskoa vainajan olevan edelleen läsnä, puhuvan ja toimivan kuten eläessään. Psykiatria diagnosoisi toden kieltämisreaktion, kyvyttömyyden kohdata tapahtunutta. Sielutiede ei onneksi kontrolloi fiktiota.

Romaaninsa Enkelten verta alku­sivuilla Sinisalo lainaa Albert Einsteinin näkemystä mehiläisten ja muiden pölyttäjien merkityksestä elämälle maapallolla. Ilman mehiläisiä kasvit kuolisivat, ravintopyramidi romahtaisi ja ihmisrotu häviäisi neljässä vuodessa. Kirjan päähenkilö on osa-­aikainen mehiläistarhuri, joka on kuullut uutisia eri mantereille levinneestä pesäkadosta. Mehiläiskuningattaret ovat salaperäisesti kadonneet ja jättäneet jälkeensä ainoastaan tyhjät pesät. Edes kuolleita kuhnureita ei löydy. ­Kyse ei voi olla epidemiasta vaan jostain selittämättömästä.

Maailmanlopun enteiden ollessa ilmassa mehiläistarhuri, siviiliammatiltaan menestyvä hau­tausurakoitsija, alkaa ymmärtää ja hyväksyä myös poikansa kuolleen ja rinnastaa tapahtumat toisiinsa. Kuolleen mehiläiskuningattaren avulla hän löytää vahingossa portin toiseen maailmaan ja saa kontaktin edesmenneeseen poikaansa. Mehiläistä on pidetty useissa kulttuureissa sanansaattajana tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä. Surusta sekaisin oleva mehiläistarhuri haluaa muuttaa mehiläiskuningattarensa kanssa pysyvästi toiseen maailmaan, puhtaaseen ympäristöön, jota ihminen ei ole turmellut.

Samanlainen kuoleman mystifiointi esiintyy myös Sinisalon novellissa Grande Randonnée (kokoelmasta Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita). Siinä vuoristovaelluksella rotkoon pudonnut tytär lähettelee äidilleen tekstiviestejä. Ruumis on jo löytynyt ja tuhkauurna lähetetty Suomeen, mutta lyhyet viestit matkalta saapuvat ja kertovat vaelluksen etenemisestä etappi etapilta. Epäusko vaivaa äitiä, kunnes viestit loppuvat matkasuunnitelman mukaisen päätepisteen jälkeen. Äidin ajatuksissa tytär oli kuolemastaan huolimatta jatkanut matkaansa suunnitelmiensa mukaan. Vaelluksen päätepisteessä aiemmatkin viestit katoavat puhelimesta, ja äiti saa aloittaa surutyönsä.

Kimalaisen mettä

Torgny Lindgren (s.1938) esittää kirjassaan Kimalaisen mettä kuoleman erilaisessa mutta Sinisalon tavoin hieman absurdissa valossa. Kertoja ajautuu luentomatkalla sattumalta yöpymään luentoansa kuuntelemaan tulleen vanhan miehen taloon.
isen lumisateen jäljiltä hän huomaa olevansa jumissa keskellä Pohjois-Ruotsin erämaata. Isäntä on kuolemansairas mutta sinnittelee syöpää vastaan vihan voimalla. Naapuritalossa asuvan sydänsairaan veljen on kuoltava ennen kuin hän suostuu luovuttamaan. Kun savu ei enää nouse naapuritalon piipusta, on aika lähteä.

Viipyessään ajan unohtamassa metsämökissä Kertoja käy tapaamassa myös veljeä selvittääkseen, mistä pitkään kestäneessä asemasodassa on kysymys. Veljesten maailmankatsomukset ja kertomukset menneisyydestä ovat täysin ristiriitaiset. Toinen elää pelkällä sokerilla, toinen suolaisella ruoalla. Toinen muistaa olleensa naimisissa, toinen naisen kuuluneen itselleen. Lapsikin oli ollut ja molemmat väittävät edesmennyttä nuorukaista jälkeläisekseen. Toisen mukaan kuolema korjaa kaiken ja palauttaa maailman ennalleen, toinen uskoo viikatemiehen repivän kaiken rikki. Kuilu veljesten välillä on syvä ja koko ilmapiiri unenomaisen vihamielinen kuin raja elämän ja kuoleman välillä. Vaikka miehet eivät ole puhuneet keskenään vuosikymmeniin, vallitsee heidän välillään merkillinen side. On saatettava loppuun tarina, joka alkoi kauan sitten.

Myös Lindgren tuo esiin mehiläiset sanansaattajina maailmojen välillä. Hänen mettisensä ovat kuitenkin, toisin kuin Sini­salolla, vihaisia viestinvälittäjiä. Lopulta kertoja saa koottua tiedonmuruista kokonaisuuden veljesten jäätyneistä suhteista. Lapsen kuolema vuosikymmeniä ­aiemmin traumatisoi molemmat, eikä mahdollisuutta palata normaaliin elämään enää koskaan ollut.

Kertomuksia surusta ja tavoista käsitellä kuolemaa on kaunokirjallisuus tulvillaan. Hyvin herkkää asiaa ei voi oppia koskaan ymmärtämään. Ehkä kirjoista voi kuitenkin oppia jotakin.

Enkelten verta. Johanna Sinisalo. Teos, Helsinki 2011. ISBN 978-951-851-414-8. Sivuja 300. Hinta 24 e.

Kimalaisen mettä. Torgny Lindgren. Alkuteos Hummelhonung, suom. Rauno Ekholm. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1996. ISBN 951-31-0690-X. 
Sivuja 161.

Juha T. Laine

Julkaistu Lääkärilehdessä 15/13.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi

  • Hae lisätietoja Terveyskirjastosta: Kuolema