Koko holohoito

Bakteeriflooramme vaikuttaa elämäämme – sekä fyysisiin että henkisiin ominaisuuksiin ja sairauksiin, kirjoittaa Johannes Enroth.

Koko holohoito Kuva 1 / 1

Uudet biologiset ajatukset ja käsitteet voivat avata hämmästyttäviä näkökulmia asioihin, jotka luulee tuntevansa perinpohjin, ja joita siksi ei juuri tule ajateltua. Eikä kyse ole mistään semanttisesta termeillä leikkimisestä. ”Itse” biologisena olentona? Luuletko olevasi yksilö, geneettisesti ja muutenkin selvärajainen ja melko lailla sama kehdosta hautaan?

Ehei, et tunne itseäsi yhtään, jos et tiedä mitä tarkoittavat holobiomi, hologenomi ja holobiontti, tai et ymmärrä, että nehän kuvaavat sinua. Jos et tajua olevasi eliöyhteisö tai suorastaan ekosysteemi.

Ihmisessä on yykaakoo... okei, noin 30–37 biljoonaa solua. Yksi biljoona on tuhat miljardia. Jokaisessa solussa on hitusen yli kaksi metriä DNA-juostetta, paitsi sukusoluissa vain puolet siitä.

Hämmästyttävää sinänsä, mutta lähes­tyäksemme noita holo-käsitteitä, meidän pitää tietää jotakin sisällämme elelevästä mikrobiomista, bakteerilajistosta.

Pitkään uskottiin erään suurpiirteisen tutkijan 1970-luvun alussa heittämää laskelmaa, jonka mukaan meidän sisällämme elää bakteereja noin kymmenkertainen määrä kehomme soluihin nähden.

Ilmeisesti bakteereja onkin vain vähän enemmän, ehkä noin 1,3 kertaa solumäärä. Ne painavat kilon tai puolitoista, mutta määrää tärkeämpi on tässäkin tapauksessa laatu. Bakteeriflooramme vaikuttaa elämäämme tavalla tai toisella – sekä fyysisiin että henkisiin ominaisuuksiin ja sairauksiin. Koko elämänlaatuun.

Olen viime aikoina seurannut Alzheimerin taudin nopeaa etenemistä eräässä sukulaisessani, eikä se ole mukavaa. Taudin yleisimmäksi aiheuttajaksi epäillään erään suubakteerin erittämiä aineita, jotka kerääntyvät aivoihin ja hajottavat terveitä proteiineja. Siksi Alzheimeriin sairastuneiden aivoista on löytynyt proteiineja, joiden rakenne on rikkoutunut. Monien skitsofreenikkojen tai masennuksesta kärsivien tilaa on pystytty kohentamaan antibioottihoi­doilla selvästi. Suolistobakteerit näyt­tävät ainakin joskus olevan keskeisessä asemassa näiden mielen sairauksien puhkeamisessa. Arvellaan bakteereilla olevan tekemistä autisminkin kanssa, mutta siltä osin näyttö on hyvin vajavaista.

Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla on erilaisia allergioita selvästi enemmän kuin normaalireittiä syntyneillä. Alateitse syntyvä lapsi saa äidiltä mukaansa hyvän setin bakteereita, jotka suojaavat yliherkkyyksiltä. Eräät bakteerit erittävät aineita, jotka estävät immuunisysteemin ylireagointia ravintoaineisiin ja siten ehkäisevät allergisia reaktioita.

Hiirillä tehtyjen kokeiden mukaan bakteerit vaikuttavat tukirankaan. Ärtynyt paksusuoli on tulehdustila, joka saattaa aiheuttaa tai nopeuttaa luiden haurastumista, osteoporoosia. Lacto­bacillus-probiooteilla voidaan mahdollisesti lievittää tulehduksia ja tiivistää haurastuneita luita. On myös viitteitä siitä, että Bifidobacterium-bakteerit puolestaan hidastavat syöpäsolujen lisääntymistä.

Noin vuonna 1994 sairastuin Turkissa ihan omaa hölmöyttäni (”laita vaan kunnolla sitä majoneesia siihen hodariin”) pahaan ruokamyr­kytykseen, minkä jälkeen suolistoni toiminta muuttui selvästi. Mitä muuta siitä vielä seuraa? Tietäisinpä näistäkin asioista enemmän.

Tässä vaiheessa kuitenkin tiedän, että me olemme holobiontteja. Me ja bakteerimme olemme eliö­yhteisö, holobiomi, ja meidän ge­nomimme yhdessä muodostavat hologenomin.

Nyt tulee minua biologina eniten kiinnostava asia: luonnon­valinnassa eli evoluutiossa valintayksikkö on nimenomaan koko holohomma, ei vain yksilö omine soluineen ja geeneineen. Jos minä huonon bakteerikantani vuoksi jo lisääntymisiässä sairastun skitsofreniaan tai syöpään, mahdollisuuteni saada jälkeläisiä laskevat olennaisesti.

Kun ihmiskunta joskus loppuu, muistokirjoituksen pitäisi olla ytimekäs: Kaikki johtui bakteereista.

Kirjoittaja
Johannes Enroth
Kirjoittaja on Helsingin yliopistossa työskentelevä kasvibiologian yliopistonlehtori ja parantumaton nostalgikko, joka on kiinnostunut muun muassa evoluutiosta.

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 49/2019.

Oletko jo lukenut nämä?