Hyvää lääkäriä ei synny ilman tervettä itsetuntoa

Hyvien lääkäreiden asenteissa löytyy yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi nöyryys, kunnioitus ja yhteistyöalttius.

Hyvää lääkäriä ei synny ilman tervettä itsetuntoa Kuva 1 / 1

Terveydenhuoltoa käsittelevässä viestinnässä hyvän lääkärin määrittely on ollut pitkään muodissa. Paljon on kirjoitettu siitä, millainen hyvä lääkäri on ulkoisesti: miten hän käyttäytyy, hoitaa, diagnosoi, et cetera. Harvemmin kuitenkin tulee luettua tekstiä hyvien lääkäreiden päällepäin näkymättömistä ominaisuuksista. Mitä tapahtuu hyvän lääkärin pään sisällä? Miten hyvä lääkäri ajattelee? Millainen on hyvän lääkärin psyyke? Aiheesta ei varsinaista asiantuntemusta minulta löydy, joten täytynee turvautua keittiöpsykologiaan, mutuiluun, virheelliseen terminologiaan ja henkilökohtaisiin kokemuksiin. Toivottavasti asiaan vihkiytyneet suovat minulle anteeksi.

Hyvän lääkärin määritelmä on ennen kaikkea subjektiivinen näkemys. Mielestäni näkyvimmät hyvän lääkärin määrittävät sisäiset ominaisuudet lienevät lääkärin maailmankuva ja asenne. Maailmankuva ja asenne heijastuvat kaikkeen mitä lääkäri tekee ja sitä kautta vaikuttaa suoraan siihen, millainen kuva hänestä muille syntyy.

Olen kuullut lääkäreitä verrattavan kissoihin: jokainen on varsin ainutlaatuinen yksilö ja omapäisyyttä monesti riittää. Vertaus pitää kyllä monilta osin paikkansa: asenteet ja maailmankuvat ovat eri lääkäreiden kohdalla usein hyvinkin erilaisia. Tapaamieni hyvien lääkäreiden asenteissa löytyy kuitenkin joitain yhtäläisyyksiä. Näitä ovat esimerkiksi nöyryys, kunnioitus, yhteistyöalttius ja ennakkoluulottomuus.

Hyvä lääkäri ei ylpeile, mutta ei myöskään nöyristele. Hyvän lääkärin työkalupakkiin kuuluu myös kyky vetää samaa köyttä erimielisyyksistä huolimatta: tämä on ehdoton vaatimus toimivalle työympäristölle terveyskeskuksista yliopistosairaaloihin. Hyvä lääkäri myös ymmärtää, ettei tuntemattomien ihmisten taustatarinaa, luonnetta tai asenteita voi luotettavasti päätellä yksityiskohtaiselle tasolle 20 minuutin keskustelun perusteella tai edes potilaskertomuksiakaan lukemalla: johtopäätöksiä on vedettävä hyvin varovasti. Potilaita, työkavereita ja ihmisiä yleensäkin kohdellaan tasa-arvoisesti ja kohteliaasti tilanteesta huolimatta – poislukien parhaat työkaverit, joiden kanssa toimiminen voi ulkopuolisen silmiin toisinaan muistuttaa pahimpien vihollisten välistä kanssakäymistä.

Asenteiden on oltava selkärangassa: pelkkien opeteltujen käytösmallien taakse piilotetut heikkoudet vuotavat väkisinkin muurinraoista läpi pitkän työuran varrella. Esimerkiksi liiallinen itsearvostus ja ylpeys saattavat aluksi peittyä opitun kohteliaisuuden alle, mutta tulevat esiin ristiriitatilanteissa koppavana käytöksenä tai kykenemättömyytenä myöntää omia virheitä.

Syvemmällä hyvän lääkärin korvien välissä sijaitsee itsetunto, joka toimii pohjana kaikelle lääkärin toiminnalle ja sen mahdollistaville voimavaroille. Hyvän lääkärin kokonaisuudessaan määritteleekin mielestäni sellainen itsetunto, jota ei ole turhamaisesti rakennettu ulkoisten asioiden varaan. Toisinaan lääkärille on rakentunut hyvä itsetunnon kauan sitten kasvatuksen kautta, eikä sen saavuttaminen ole vaatinut erityisiä ponnisteluita, mutta entä ne, joilla hyvää itsetuntoa ei eri syistä olekaan kehittynyt?

Esimerkiksi tilinauha, ulkonäkö, materia ja status ovat tunnetusti katoavaisia osia elämästä. Mikäli lääkäri rakentaa itsetuntonsa tällaisten tukipilarien varaan, on hänen henkinen hyvinvointi käytännössä vapaasti ulkomaailman riepoteltavissa. Tilanne voi äityä hyvinkin pahaksi, jos itsetunto rakentuu ulkoisten asioiden lisäksi vertailuun, kilpailuun ja huumaannuttavaan paremmuuden tavoitteluun.

Kehittyminen hyväksi lääkäriksi vaatii nähdäkseni ulkoisista peruspilareista luopumista ja uudenlaisten, ”sisäisten peruspilarien” valitsemista ja itsetunnon rakentamista niiden varaan. Millaisia sitten ovat nämä sisäiset asiat, joille itsetunto pitäisi rakentaa? En voi hyvällä omatunnolla väittää sitä muiden puolesta tietäväni. Henkilökohtaisella kehityksen tiellä joitain pieniä edistysaskeleita on otettu, mutta matkaa on vielä kosolti. Tarkoittamastani voi kuitenkin saada kiinni pohtimalla seuraavia esimerkkejä: entä jos henkilökohtaista kehitystä tavoitteleva ammattilainen päättäisikin luopua parhaan ammattilaisen tittelin tavoittelusta ja tavoitella sen sijaan tittelistä riippumatonta, aitoa arvostusta työyhteisöltään ja asiakkailtaan? Tai jos on pakko yrittää olla paras jossain, miksei tavoittelisi esimerkiksi vaikka parhaan työkaverin titteliä?

Jos työstä saatu mielihyvä tulee onnistumisesta ja mielipaha epäonnistumisesta, voisiko niistä molemmista luopua ja keskittyä saamaan mielihyvää siitä, että on tehnyt parhaansa? Onnistuminen riippuu usein monista ulkoisista tekijöistä, mutta parhaansa tekeminen on aina itsestä kiinni ja on siksi täysin sopiva arvo sisäisen itsetunnon pohjaksi. Tällöin psyyke on myös suojassa itsestä riippumattomilta epäonnistumisilta ja niiden aiheuttamalta mielipahalta. Sisäisiin arvoihin sidottu itsetunto suojannee siis myös uupumiselta.

Kuinkapa vain voisikin yhtäkkiä vaihtaa niitä ominaisuuksia, mistä saa mielihyvää ja mistä ei? Prosessi on aina pitkällinen ja vaatii kärsivällisyyttä. Osaa ominaisuuksistaan ei tietenkään pysty eikä kuulukaan alkaa vaihtamaan, mutta toisaalta monia tuntemuksiaan voi ja kuuluukin oppia hallitsemaan. Omien arvojen muokkaaminen vaatii aina kehitykseen orientoitumista, ajattelun joustavuutta, oppimisalttiutta ja kykyä ohjata ajatteluaan, mutta konkreettiset keinot kehitykseen täytyy kuitenkin jokaisen löytää itse.

Kaikkia vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ei ole tarkoituskaan löytää muiden kirjoittamista teksteistä tai muusta materiaalista: uskon, että monet palapelin palat löytyvät korvien välistä kun niitä vain jaksaa etsiä. Lupaan siis käyttää ainakin vuoden 2017 näiden vastausten etsimiseen, löytämiseen ja mahdollisten löydösten soveltamiseen käytännössä sillä taka-ajatuksella, että pääsisi jonain päivänä jälleen ottamaan uusia kehityksen askeleita.

Saku Pelttari

Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti Tampereelta. Virallista lääketieteen opiskelua kolme vuotta takana – epävirallista vähintään elämän verran edessä.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi