Etelä-Pohjanmaalla sijoitettujen, nuorisopsykiatrisessa hoitosuhteessa olevien asioita laitetaan järjestykseen uudella tavalla. Lastensuojelun monialaisen kehittämishankkeen Monnin osana on syntynyt timantti: Oma tiimi -toimintamalli.
– Tämä ei kuormita erikoissairaanhoitoa. Teemme samalla panostuksella parempaa laatua. Voiko näin siis edes olla, nuorisopsykiatrian ylilääkäri Seppo Palomäki nauraa.
Nuorelle kyseessä on yhden oven malli, jossa häntä hoitavat aikuiset kokoontuvat noin kerran kuukaudessa yhteen. Yhteistyö sairaanhoidon ja lastensuojelun kanssa on toiminut hyvin Etelä-Pohjanmaalla jo kauan. Yhteiskehittämisessä on ollut vahvasti mukana Pesäpuu ry:n kokemusasiantuntija.
– Samoissa pöydissä on istuttu jo pitkään. Tosiasia on, että nuorten mielenterveyshuollon taakka on kova. Tarvitaan uusia toimintatapoja, tekemisen meininkiä ja luottamusta osaajien välille, Palomäki tuumaa yli 25 vuoden kokemuksella.
Etelä-Pohjanmaalla on paljon yksityisiä sijaishuollon laitoksia sekä muutama hyvinvointialueen yksikkö.
– Meidän tulee miettiä, mikä on lapsen etu. Miten voimme tehdä kimpassa, jotta saadaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta hoitoon, tiivistää Tulevaisuuden sote-keskus hankkeen asiantuntija Petta Porko.
– Jos keskitymme vain omaan työhön, vaarana on, että eri toimijat tekevät päällekkäistä työtä toisistaan tietämättä eikä kenelläkään ole kokonaiskäsitystä nuoren tilanteesta, summaa nuorisopsykiatrian poliklinikan psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti Johanna Lukkarila.
Pienellä päätöksellä iso vaikutus
Etelä-Pohjanmaalla nuorisopsykiatrian poliklinikan käynneistä 20 prosenttia kohdistuu niihin nuoriin, jotka on sijoitettu alueelle maakunnan ulkopuolelta. Muualta kotoisin olevat käyttävät alueen osastokapasiteetista noin 10 prosenttia.
Sijoitettujen nuorten mielenterveys on usein varsin rikkinäinen. Mielenterveydellisiä pulmia heistä on noin 70 prosentilla.
– Heillä saattaa olla esipsykoottisia oireita sekä masennusoireilua, joita ei huomata. Samaan aikaan motivaatio ja sitoutuminen hoitoon on heikkoa. Perinteinen psykoterapia ei ole aina tehokkain auttamisen keino, Lukkarila toteaa.
Samoin lastensuojelun sosiaalityöntekijä Susanna Sumuvuori pitää tärkeänä sijoitettujen omaa toimijuutta ja osallisuutta, psykologisen resilienssin vahvistamista.
– Tärkeää on, kuinka voimme vahvistaa sijoitettujen nuorten kykyä vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa ja ihmissuhteisiinsa, luoda turvallisuutta. Oma tiimissä rakennetaan luottamusta aikuisiin, Sumuvuori toteaa.
Osallisuus voi olla alkuun vaikkapa nuoren päätös siitä, missä kokoonnutaan tai keitä kokoukseen osallistuu.
"Kehtaako tällaisesta edes puhua"
Etelä-Pohjanmaan pilotti alkoi keväällä, jolloin toimintaan saatiin 4–5 sijoitettua mukaan. Nyt heitä on noin 10.
Vaikka määrät ovat pieniä, on malli koettu timantiksi. Se halutaan juurruttaa vakiintuneeksi käytännöksi. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanke tukee toimintamallin juurruttamista Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Mukana olevilla sijoitetuilla on jo hoitosuhde nuorisopsykiatrialle. Käytännössä esimerkiksi viikoittaisista hoitokäynneistä yksi voi olla pilottimallin käynti.
– Tämä ei vie resursseja, tuolloin hoidamme yhdessä, Johanna Lukkarila summaa.
– Emme synnytä uutta palvelun tarvetta. Tehostamme toimintaa ja vältämme päällekkäistä työtä, Petta Porko jatkaa.
Oma tiimi on ollut toimiva myös nuorille, joille säännölliset keskustelukäynnit eivät onnistu. Alkuun tiimeissä on tärkeää keskittyä Pesäpuu ry:n kehittämiin turvallisemman tilan periaatteisiin, jotta nuoren olisi helpompi luottaa tiimin aikuisiin ja tavoitteeseen toimia häntä varten. Nuoret tietävät mihin tulevat, ja tapaamisten sisältö muokkautuu yksilöllisesti. Esimerkiksi asiakassuunnitelmaa voidaan tehdä pätkissä.
– Tässä ei nyt ole minkäänlaista massatuotantoa. Mietitään rauhassa ja otetaan aikalisää – kehtaakohan tällaisesta edes puhua, sillä tämä ei ole lainkaan trendikästä, ylilääkäri nauraa.
Malli on osoittautunut vaikuttavaksi.
– Yhteistyö on tuonut sen, että on voitu välttää esimerkiksi sijaishuoltopaikan muutos. Sellaisella on suuri inhimillinen lasku. Sitä ei rahassa voi mitata, Petta Porko kertoo.
Mallin avulla sijoitetuille on tullut lisää hoitomotivaatiota. Tämä auttaa kaikkia osapuolia paremman arjen luomiseksi.
Tiimi edustaa vahvaa vanhemmuutta
Mallin luoman turvan mukaan asiat ovat voineet edetä pohdintaan, voisiko edellytykset huostaanottopäätöksen purkuun olla olemassa. Onnistumisen hintalappu yhteiskunnalle on merkittävä.
– Nuoren asioita hoitaa tiimi, vaikkapa kolme aikuista, jotka puhuvat keskenään sovussa. He edustavat yhteistä vanhaa vanhemmuutta ja asettavat rajat. Nuori ei päätä, mutta tulee kuulluksi. Ehkä tämä hivelee nuoren salaista lasta, joka kaipaa turvallista aikuista, Palomäki pohtii.
Kokouksissa ei kinastella siitä, kuka maksaa kulut tai laiteta nuorta välillä ovesta ulos. Ylimääräistä silmien pyörittelyä kokouksissa ei ole.
– Nuoret tarvitsevat huolehtivia aikuisia, jotka pysyvät, Porko jatkaa.
Nuorten tärkein toive kokouksissa on useimmiten kotiinpaluu ja tuki tähän. Tämä onkin usein tiimityöskentelyn päätavoite.
Toisena asiana nousevat esiin hankaluudet arjessa omassa sijoitusyksikössä, lapsen kotona tai vaikkapa oman sosiaalityöntekijän kanssa.
– Yhdellä koneella ei tietenkään voi korjata kaikkea, erilaisia työkaluja tarvitaan. Nämäkin nuoret itsenäistyvät, ja heidän tulee ottaa vastuuta omasta elämästään. Useimmiten nuoresta nousee vähitellen omia voimia, summaa Palomäki.
Maria Nummela
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
