Kulkuyhteys vaikuttaa terveysaseman vaihtoon

Suurten kaupunkien asukkaat ovat vaihtaneet terveysasemaa varsin maltillisesti. Selvä poikkeus on Oulu, missä terveysasemaa on vaihtanut noin 14 000 kaupunkilaista.

Suurten kaupunkien asukkaat ovat vaihtaneet terveysasemaa varsin maltillisesti sen jälkeen, kun laki antoi ­siihen mahdollisuuden toukokuussa 2011. Selvä poikkeus on Oulu, missä terveysasemaa on vaihtanut noin 14 000 kaupunkilaista.

Helsingissä terveysasemia on vaihdettu alusta lähtien hyvin tasaisesti, sanoo terveysasemien vs. johtajalääkäri Raija Puustinen. Vaihdoista johtuvat muutokset terveysasemien vastuuväestöissä ovat olleet suurimmillaan viiden prosentin luokkaa sen jälkeen, kun terveydenhuoltolaki tuli voimaan. Vastuuväestöt ovat 9 000–47 000 hengen suuruisia.

– Yksittäisen terveysaseman vastuuväestö on enimmillään pienentynyt noin 900 henkeä ja suurimmillaan kasvanut noin tuhannella hengellä, Puustinen kertoo.

Esimerkiksi Kallion lähes 40 000 asukkaan terveysasemalle on tullut yli tuhat asiakasta lisää, Laakson 16 000 asukkaan terveysasemalle 700 asiakasta lisää.

Oulussa kaivattiin neuvolapalveluja

Oulussa terveysasemaa oli viime marraskuun loppuun mennessä vaihtanut 7,4 % kaupunkilaisista eli noin 14 000 asukasta. Heistä lähes puolet siirtyi pois Sepän terveysasemalta. Ulkoistetun terveysaseman asiakkaiksi oli omalääkäripulan aikana määrätty kaupunkilaisia usean eri terveysaseman piiristä.

– Sepän terveysasema oli osalle ­asiakkaista kaukana, ja sen palvelu­valikoima oli suppea. Siellä oli pelkästään vastaanottopalvelut, ei esimerkiksi neuvolapalveluja, kertoo terveysjohtaja Sirkku Pikkujämsä.

Lähes kaksi kolmasosaa kaikista ­oululaisista terveysaseman vaihtajista ilmoittikin vaihdon syyksi sijainnin tai kulkuyhteydet.

Tampereella terveysasemaa on vaihtanut vajaat 4 000 kaupunkilaista. Eniten vaihtoja tehtiin vuonna 2011, noin 2 300.

– Viime vuonna asemaa vaihtoi noin 1 600 tamperelaista. Eniten ­uusia asiakkaita sai yksityinen Pihlajalinnan terveysasema, jonne siirtyi 800 henkilöä, kertoo kaupungin vastaan­ottotoiminnan ylilääkäri Kati Mylly­mäki.

Turussa terveysasemaa oli tämän vuoden alkupäiviin mennessä vaihtanut noin 2 950 kaupunkilaista. Avo­sairaanhoidon ylilääkäri Päivi-Leena Honkinen pitää määrää varsin vähäisenä suhteutettuna kaupungin asukaslukuun, joka on noin 180 000.

Lääkäripula vei väkeä

Lue lisää: Joka päivä etänä

Espoossa terveysasemaa vaihtoi vuonna 2011 noin 1 300 asukasta eli noin 0,5 % espoolaisista. Viime vuonna vaihtajia oli vajaa tuhat.

– Lääkäripula on vienyt ja hyvät ­palvelut, kuten laboratorio- ja röntgenpalvelut, tuoneet väkeä, kuvaa johtava ylilääkäri Tuija Kumpulainen.

Myös kulkuyhteyksien arvellaan vaikuttaneen valintoihin.

Vantaalla terveysasemaa ovat vaihtaneet vieläkin harvemmat: ensimmäisenä vuonna reilut 300 ja viime vuonna noin 200 kaupunkilaista.

– Yksi selittävä tekijä saattaa olla se, että jokaisella terveysasemalla on ­päiväpoliklinikka, jonne voi mennä ­ilman ajanvarausta, arvelee terveys­palvelupäällikkö Eila Koivunen.

Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Julkaistu Lääkärilehdessä 9/13.