Kuuloliitto: Festarien melutasot laskeneet merkittävästi

Ulkoilmatilaisuuksien äänentasoja säätelee vuoden 2003 alussa voimaan tullut asumisterveysohje.

Kuuloliiton mukaan ulkoilmakonserttien melutasot ovat laskeneet merkittävästi koko 2000-luvun ajan. Tänä päivänä festivaaleilla liikutaan keskimäärin 92–96 desibelin äänenpaineissa.

Muusikko ja Kuuloliiton erityisasiantuntija Kauko Saari korostaa, että korvatulpat kannattaa kuitenkin ottaa varmuuden vuoksi mukaan, varsinkin jos käy liveklubeilla ja ravintoloissa, joissa äänenpaineet ovat edelleen usein korkeita. Festareilla melutasot ovat selvästi kohtuullisempia.

– Jos festareilla musiikkia kuunnellaan vain 1–2 tuntia kerrallaan, kuulonsuojaus ei ole aina välttämätöntä, Saari sanoo. Hänen mukaansa kuulo kannattaa suojata, jos toisen ihmisen puhetta ei kuule metrin etäisyydeltä.

Ulkoilmatilaisuuksien äänentasoja säätelee vuoden 2003 alussa voimaan tullut asumisterveysohje. Ohjeen mukaan sähköisesti vahvistettu musiikki ei saa neljälle tunnille tasoitettuna ylittää 100 desibeliä (A) tai asiakkaiden altistus kahdeksan tunnin aikana 85 desibeliä.

– Järjestäjät noudattavat näitä määräyksiä nykyään varsin tarkasti. Festivaalien esiintyjille ilmoitetaan etukäteen, kuinka kovaa tapahtumassa voi soittaa, ja siitä myös pidetään kiinni, Saari toteaa.

Tapahtuman järjestäjillä on velvollisuus tarjota tai myydä korvatulppia, mikäli desibelirajat ylittyvät. Monet konserttijärjestäjät mittaavat omien tapahtumiensa äänenpainetasoja.

Lähde:
Kuuloliitto ry

Kuva:
Panthermedia

Tekstiä korjattu 16. kesäkuuta kello 11.09.  Jos festareilla musiikkia kuunnellaan vain 1–2 tuntia kerrallaan, kuulonsuojaus ei ole aina välttämätöntä. Tekstissä luki virheellisesti 12 tuntia.