Lapset, nuoret ja hyvän kohtelun hedelmät

Pikaisen nettihaun perusteella tarvitaan 3-5 myönteistä kokemusta kumoamaan yhden negatiivisen kokemuksen vaikutus.

Lapset, nuoret ja hyvän kohtelun hedelmät Kuva 1 / 1 Kuva: Kimmo Brandt

Tänään maanantaina alkaa Lapsen oikeuksien viikko. Lapsen oikeuksien sopimus on ihmisoikeussopimus, joka koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Tänä vuonna erityisen huomion kohteena on lasten ja nuorten oikeus hyvään kohteluun, ja viikon kampanjassa haastetaan muistelemaan omaa lapsuutta ja tilanteita, joissa meitä on kohdeltu hyvin. Taustalla taitaa piillä ajatus siitä, että laittaisimme hyvän kiertämään: kun muistamme itse saamaamme hyvää, muistamme jakaa hyvää myös muille.

Aloitetaan. Muistan lämpimänä pumpulina ne lukemattomat illat, kun makasin kerrossängyssä pikkusiskoni yläpuolella ja äitini luki meille iltasatuja. Miten turvallinen ja hyvä olo olikaan nukahtaa, kun viimeiseksi illalla sai osakseen sellaista läheisyyttä ja lempeällä äänellä luettuja Kirsi Kunnaksen runoja tai Anni Swanin, H.C. Andersenin ja monien muiden sanataitureiden kirjoittamia satuja. Tai kesämökillä, kun laineiden liplatus heijastui pienen mökin mäntylautakattoon, ja isäni kertoi hurjia juttuja nuoruudestaan tai itse sepittämiään satuja kahdesta hiirestä, Mirusta ja Marusta.

Muistan, kuinka nilkkani nyrjähti tokaluokkalaisena kirkonrotta-leikissä. Nilkutin kotiin ja isäni sitoi nilkan ideaalisiteellä. Nilkutin seuraavana päivänä kouluun. Sieltä kotiin lähtiessäni kultainen opettajani Sirkka Iisalo kurvasi pienellä autollaan viereeni ja tarjosi kyydin kotiin.

Muistan vilkkaan hälinän amerikkalaisen high schoolin käytävillä. Miten vaikea oli löytää ensimmäisinä päivinä oikeaa luokkaa, ja miten muuan vanhempi oppilas auttoi omasta kiireestään huolimatta minut ajoissa tunnille. Erityisesti muistan high schoolin orkesterista kaksi vuotta vanhemman, valtavan taitavan ykköshuilistin. Istuin parin penkin päässä hänestä ja ihailin häntä suuresti. Hän kirjoitti vuosikirjaani sanat, joita olen siitä lähtien vaalinut: ”Sinulla on kaunis hymy ja se voi kirkastaa jonkun päivän: älä koskaan menetä sitä.”

Muistan lukion äidinkielen opettajani, Kirsti Mäkisen. Miten hän otti meidät nuoret todesta, innostui ideoistamme ja lietsoi meitä ilmaisemaan ajatuksiamme ja tunteitamme. Hän antoi luovaa vapautta (ryhmätyön Kreikan tarustosta sai toteuttaa vaikka näytelmänä tai elokuvana) ja arvosti kaunokirjallisia tuotoksia vähintään yhtä paljon kuin asiatekstejä. Kenties juuri Kirstin ansiosta kirjoitan näitä kolumnejakin.

Pikaisen nettihaun perusteella tarvitaan 3-5 myönteistä kokemusta kumoamaan yhden negatiivisen kokemuksen vaikutus. Kannustavat sanat ja kivat kohtaamiset jäävät kuitenkin liian usein kiireen jalkoihin. 16-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaani: ”On rikos ajatella toisesta hyvää ja jättää se sanomatta."

Ajatukseni liittyi etenkin lähes kaikkia nuoria vaivaavaan epävarmuuden tunteeseen. Tajusin tuolloin, miten suuri merkitys suoraan sydämestä tulevalla, aidolla palautteella voi olla.

Jos lapsenoikeuksien sopimus on sinulle etäinen, haastan sinut lukemaan lyhennetyn tekstin Unicefin sivuilta. Jos olet somessa, haastan sinut mukaan jakamaan hyviä lapsuusmuistojasi tunnisteilla #mullaonväliä #sullaonväliä. Ja jos lähelläsi on lapsia ja nuoria, haastan sinut kohtelemaan heitä erityisen hyvin tällä viikolla.

Silja Kosola

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?