Lemmikki ja ihminen sairastuttavat harvoin toisiaan

Tyypillisimpiä lemmikistä ihmiseen tarttuvia tauteja ovat kissasta tarttuva toksoplasmoosi ja matelijoiden välittämä salmonella.

Ihmisten ja eläinten välillä liikkuu paljon samoja bakteereja ja viruksia. Eviran patologian tutkimusyksikön johtajan, professori Marjukka Anttilan mukaan lemmikkieläimet eivät kuitenkaan aiheuta suurta tautiriskiä omistajilleen. Riski kasvaa, jos omistajalla on huono vastustuskyky tai lemmikki on viettänyt aikaansa ulkomailla.

Anttilan mukaan tyypillisimpiä lemmikistä ihmiseen tarttuvia tauteja ovat kissasta tarttuva toksoplasmoosi ja matelijoiden välittämä salmonella. Näitä voidaan välttää hyvästä hygieniasta huolehtimalla. Ihminen voi saada esimerkiksi toksoplasmatartunnan kissan ulosteista ja kissan ulosteiden saastuttamien kasvisten tai maaperän välityksellä.

– Tilanne on eri, jos ihmisellä on tavallista huonompi vastustuskyky. Silloin henkilö voi sairastua sellaisista lemmikin bakteereista, loisista tai viruksista, jotka eivät tavallisesti aiheuta ongelmia. Yksi tällainen on esimerkiksi kaneista tarttuva alkueläin Encephalitozoon cuniculi, Anttila kertoo.

Suolinkainen voi kiusata ihmistäkin

Toisinaan hankaluuksia aiheuttavat myös kissojen ja koirien suolinkaiset, eli loismadot. Ne voivat tarttua erehdyksessä väärään isäntään, ihmiseen. Tartuntaa kutsutaan larva migrans:ksi ja se on harvinainen.

Vaikka Suomessa suolinkaisia on harvoin ihmisessä, kyseessä on ihmiskunnan yleisin matoinfektio. Suolinkaisia esiintyy eniten lämpimällä vyöhykkeellä ja köyhillä alueilla asuvilla ihmisillä.

Tartunta saadaan nielemällä ravintoa, jossa on madon munia. Valtaosa Suomessa todetuista tartunnoista on saatu todennäköisesti ulkomaanmatkoilla, harvemmin lemmikeistä. Suolinkaisia voi torjua pitämällä huolta hyvästä hygieniasta.

Vaarallisimmat taudit ulkomailta

Suomessa koko ikänsä asuneet koirat eivät Anttilan mukaan aiheuta riskiä ihmisen terveydelle. Riski kasvaa jonkin verran, jos koira on tuotu ulkomailta tai matkustanut ulkomailla ja koira on päässyt syömään esimerkiksi myyriä.

Merkittävin riski on Echinococcus multilocularis -loinen. Tästä syystä Suomeen tulevat koirat lääkitään ekinokokkoosia vastaan ennen maahan saapumista. Toinen vakava tauti on raivotauti, jota torjutaan rokottamalla.

– Ekinokokkeihin kuuluva Echinococcus multilocularis -loinen on koiralle oireeton, mutta aiheuttaa ihmiselle hengenvaarallisen taudin. Ihmiset voivat saada tartunnan esimerkiksi turkkiin tarttuneista madon munista. Virossa ekinokokkoosin aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet viime vuosina, Anttila kertoo.

Echinococcus multilocularista ei ole todettu Suomessa. Loista on esiintynyt kuitenkin Suomen lähellä: Norjan Huippuvuorilla, Tanskassa, Ruotsissa ja Virossa. Se on paikoin yleinen Keski-Euroopan ketuissa.

– Euroopasta tuoduissa koirissa voi olla muitakin ihmiselle haitallisia loistartuntoja. Esimerkiksi Dirofilaria repens -loisen tartunta vaikuttaa leviävän jo niin lähellä kuin Virossa. Loinen ei tartu koirasta suoraan ihmiseen, vaan välikätenä on hyttynen. Hyttynen pistää koiraa, saa tartunnan ja levittää taudin ihmiseen, Anttila kuvaa. Lämpötilan tulee olla riittävän korkea, jotta loinen kehittyy tartuntakykyiseksi hyttysessä.

Ihminen tartuttajana

Harvemmin tullaan ajatelleeksi, että myös ihmisen taudit voivat tarttua lemmikkiin. Tällaisia ovat esimerkiksi tuberkuloosi ja salmonella. Anttilan mukaan myös joidenkin influenssavirusten on huomattu tarttuvan ihmisestä koiraan ja aiheuttavan eläimillä sairastumisen.

Kannattaa myös muistaa, että lemmikki voi olla jonkin sairauden oireeton kantaja – aivan kuten ihminenkin.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Johanna Nykopp