Mitkä ovat tavallisimmat syömishäiriöt?

Mitkä ovat tavallisimmat syömishäiriöt? Kuva 1 / 1

Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, jotka esiintyvät tavallisimmin nuorilla tytöillä ja nuorilla aikuisilla naisilla. Häiriöihin liittyy poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi psyykkisen, fyysisen tai sosiaalisen toimintakyvyn häiriintyminen. Miehillä syömishäiriöitä esiintyy vain noin kymmenesosa naisilla esiintyvistä syömishäiriöistä.

Tavallisimpia syömishäiriöitä ovat laihuushäiriö (anorexia nervosa), ahmimishäiriö (bulimia nervosa) ja ahmintahäiriö (binge eating disorder). Syömishäiriöihin liittyy monia fyysisiä terveysongelmia ja suurentunut ennenaikaisen kuoleman riski. Varhaisella puuttumisella ja hoidolla voidaan lyhentää sairastamisaikaa ja parantaa potilaan ennustetta.

Kuinka yleisiä syömishäiriöt ovat?

Syömishäiriön sairastutaan usein ikävuosien 12–24 välillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nuorten aikuisten terveys ja psyykkinen hyvinvointi -tutkimuksen mukaan kuusi prosenttia 20–35-vuotiasta naisista on sairastanut joskus syömishäiriön, ja haastatteluhetkellä heistä kolmasosalla todettiin edelleen syömishäiriö. Syömishäiriön sairastaneista kolmasosalla oli ollut laihuushäiriö, kolmasosalla ahmimishäiriö ja kolmasosalla epätyypillinen syömishäiriö.

Väestötutkimuksissa laihuushäiriön elämänaikainen esiintyvyys naisilla on 0,9 prosenttia ja miehillä 0,3 prosenttia. Suomalaisessa kaksostutkimuksessa 2,2 prosenttia naisista oli sairastanut laihuushäiriön ennen 30 ikävuotta. Nuorten suomalaismiesten laihuushäiriön esiintyvyydeksi on arvioitu 0,24 prosenttia.

Ahmimishäiriön elämänaikainen esiintyvyys naisilla on 0,9–1,5 prosenttia ja miehillä 0,1–0,5 prosenttia. Suomalaisessa kaksostutkimuksessa 2,3 prosenttia naisista oli aikuisikään mennessä sairastanut ahmimishäiriön. Miesten osalta ei ole varmaa arviota.

Ahmintahäiriön elämänaikainen esiintyvyys naisilla on 1,9–3,5 prosenttia ja miehillä 0,3–2,0 prosenttia. Arvioidaan, että ylipainoisista noin 8 prosentilla ja viidesosa vaikean lihavuuden takia hoitoon hakeutuvista sairastaa ahmintahäiriötä. Ahmintahäiriön yleisyyttä ei ole Suomessa tutkittu.

Mistä syömishäiriöt johtuvat?

Syömishäiriöt ovat monitekijäisiä mielenterveyden häiriöitä, joiden syyt tunnetaan puutteellisesti. Häiriöön voivat altistaa biologiset (esim. geneettinen alttius), psykologiset (esim. stressi, erilaiset kuormittavat tekijät, itsetunto-ongelmat, tunne-elämän vaikeudet) ja kulttuurisidonnaiset (esim. laihuutta ihannoiva ympäristö) tekijät. Harrastukset, joihin liittyy painonsäätely tai joissa pienellä painolla on merkitystä, voivat myös altistaa syömishäiriölle.

Laukaisevana tekijänä on usein ankara laihduttaminen tai paastoaminen, joka puolestaan on saattanut saada alkunsa painoon kohdistuneesta kriittisestä kommentista. Nuoruusiän puberteettikehityksen alkaminen ja siihen sopeutumiseen liittyvät vaikeudet voivat myös laukaista syömishäiriön, samoin kuin traumaattiset tapahtumat.

Miten laihuushäiriön ja ahmimishäiriön voi tunnistaa?

Laihuushäiriö (anorexia nervosa) ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa) voivat alkaa laihdutusyrityksestä, joka riistäytyykin hallitsemattomaksi syömättömyyskierteeksi. Painonlaskukeinoja voivat olla niukka syöminen, "lihottavien" ruokien välttäminen, liiallinen liikunta, itse aiheutettu oksentelu ja ulostuslääkkeiden, nestettä poistavien tai ruokahalua hillitsevien lääkkeiden käyttö.

Laihduttaminen johtaa nälkiintymiseen ja tämä taas aiheuttaa masennusta ja pakonomaista ruuan ajattelua. Masennus ja ruoka-ajatukset puolestaan ylläpitävät syömishäiriötä. Syntyy noidankehä.

Tyypillisiä syömishäiriön ensioireita ovat ruokailun jättäminen väliin erilaisin tekosyin, vain tiettyjen vähäkaloristen ruokien syöminen, erilaisten ruokailuun liittyvien pakonomaisten rituaalien ilmeneminen, halu syödä yksin, haluttomuus syödä julkisilla paikoilla, tiheä itsensä punnitseminen ja vartalon vikojen etsiminen.

Ahmimishäiriöön liittyy lisäksi toistuvat ahmimiskohtaukset ja yritykset estää painonnousu oksentelun, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden, paaston tai liiallisen liikunnan avulla.

Syömishäiriön voi tunnistaa itsessään, jos vastaa myöntävästi useaan seuraavista kysymyksistä. Kysymykset voi esittää myös henkilölle, jolla epäilee olevan laihuus- tai ahmimishäiriö:

1. Yritätkö oksentaa, jos tunnet olevasi epämiellyttävän kylläinen?
2. Huolestuttaako sinua ajatus, että et pysty enää hallitsemaan syömisesi määrää?
3. Uskotko olevasi lihava, vaikka muiden mielestä olisit laiha?
4. Hallitseeko ruuan ajattelu elämääsi?
5. Määritteletkö arvosi painosi ja ulkonäkösi perusteella?

Laihuushäiriötä sairastavilla saatetaan todeta myös laaja-alainen hypotalamus-aivolisäke-sukupuolirauhasakselin endokriininen häiriö, joka ilmenee naisilla kuukautisten puuttumisena ja miehillä seksuaalisen mielenkiinnon ja potenssin heikkenemisenä. Mikäli häiriö alkaa ennen murrosikää, kasvu ja murrosiän fyysiset muutokset viivästyvät tai pysähtyvät. Sairastuneen toipuessa murrosiän kehitys jatkuu usein normaalisti, mutta tavallista myöhempään. Lisäksi kasvuhormoni- ja kortisolipitoisuudet saattavat olla suurentuneet, kilpirauhashormonin aineenvaihdunta elimistössä saattaa olla muuttunut ja insuliinin eritys voi olla poikkeavaa.

Miten tunnistaa ahmintahäiriö?

Ahmintahäiriö eli BED (binge eating disorder) on häiriö, jossa henkilö kärsii hallitsemattomista ahmimiskohtauksista (vähintään kerran viikossa ainakin kolmen kuukauden ajan). Ahmintakohtauksiin ei liity käyttäymistä, jolla ahmitun ruoan lihottavaa vaikutusta yritetään välttää, mutta se aiheuttaa sairastuneelle psyykkistä kärsimystä.

Ahminnalla tarkoitetaan, että henkilö syö kerralla suuren määrän ruokaa (yleensä yli 1 000 kcal), esimerkiksi litran jäätelöä, ison suklaalevyn, kaksi hampurilaista. Syöminen on toistuvasti ja pitempiaikaisesti kontrolloimatonta ja siihen liittyy hallinnan menettämisen tunne. Ahminta ei ole sama asia kuin ylensyönti, jolla tarkoitetaan sitä, että henkilö syö kerralla suuren määrän ruokaa, mutta syöminen on koko ajan hallinnassa ja hän voi sen halutessaan lopettaa.

Ahmintahäiriö poikkeaa ahmimishäiriöstä (bulimia nervosasta) siinä, että se ei sisällä välttämättä oksentelua. Henkilö kärsii ahmintahäiriössä kuitenkin yhtäläisesti myös häpeän tunteesta ja ahmimiseen voi liittyä salailua. Häiriö johtaa usein liiallisen energiansaannin myötä painonnousuun ja voi aiheuttaa näin ylipainoa.

Henkilön, joka epäilee sairastavansa ahmimishäiriötä tai ahmintahäiriötä, kannattaa miettiä vastausta seuraaviin kysymyksiin. Monta myönteistä vastausta saattaa merkitä sitä, että vastaaja sairastaa syömishäiriötä ja asiasta kannattaisi mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa.

1. Syötkö viikoittain niin paljon, että sinulle tulee ruokailun jälkeen paha olo?
2. Ajatteletko pakonomaisesti syömistä?
2. Onko sinulla joskus vaikeuksia lopettaa syömistä?
3. Syötkö mieluiten salaa ja yksin?
4. Häpeätkö syömääsi ruokamäärää
5. Tunnetko itseinhoa, masennusta ja syyllisyyttä syömisestäsi?
6. Syötkö välillä suuria määriä ruokaa tavallista nopeammin?

Miten sairastuneen saa hoitoon?

Tähän kysymykseen ei ole olemassa yhtä selkeää vastausta. Toimenpiteet riippuvat muun muassa siitä, kuinka vakava tilanne on ja minkä ikäinen sairastunut on. Tilannetta hankaloittaa se, että sairastunut ei yleensä tunne olevansa sairas. Sairaudentunnottomuus kuuluu etenkin niihin vaiheisiin, joissa sairastunut kokee oireilusta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Esimerkiksi silloin kun paino alkaa pudota toivotulla tavalla.

Hoitoon suositellaan hakeutumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä tämä voi lisätä paranemisennustetta ja nopeuttaa paranemisprosessia. Syömishäiriöliiton mukaan läheisten olisi kuitenkin hyvä tietää, että vaikka sairastunutta ei välittömästi saadakaan avun piiriin, syytä paniikkiin ei yleensä ole. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa laihtuminen on erityisen rajua (useita kiloja kuukaudessa) tai ahmimis- ja oksentamisoireilu on tiheää (useita kertoja päivässä). Silloin sairastunut pitää saada hoitoon mahdollisimman pian. Jos sairastuneen hyvinvointi heikkenee äkillisesti, on syytä hakeutua oman alueen päivystykseen.

Yhtenä keinona saada sairastunut hakemaan apua, on herätellä hänen sairaudentuntoaan. Hänelle voi antaa esimerkiksi tietoa siitä, mikä syömishäiriö on ja miten se vaikuttaa ihmiseen ja tämän sosiaalisiin suhteisiin. Sairastuneelle kannattaa myös tarjota tukea avun hakemiseen ja onnistuneiden hoitokontaktien- ja henkilöiden löytämiseen. Hoito onnistuu parhaiten silloin, kun sairastunut on valmis yhteistyöhön hoitavan tahon kanssa. Hoidon onnistumisessa on pitkälti kyse inhimillisistä asioista: luottamuksen syntymisestä ja henkilökemioiden kohtaamisesta.

Mistä apua?

Syömishäiriöihin haetaan apua samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhunkin sairauteen. Peruskoululaisten ja opiskelijoiden hoitoon hakeutuminen tapahtuu oman koulu- tai opiskelijaterveydenhoitajan kautta. Yliopisto-opiskelijat ja ammattikorkeakoululaiset voivat hakea apua omista oppilaitoksistaan. Esimerkiksi lähes kaikissa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) toimipisteissä on oma syömishäiriöihin erikoistunut hoitotiiminsä.

Työelämässä oleva voi hakea apua työterveydenhuollosta ja muussa tapauksessa hoitoon hakeutuminen tapahtuu aina terveyskeskuslääkäreiden kautta. Kukin taho ohjaa potilaan eteenpäin ja mahdollisista syömishäiriön hoitopoluista voi kysyä omalta terveydenhoitajalta.

Lisätietoa syömishäiriöiden hoidosta löytyy Syömishäiriöliiton sivuilta.

Perustuu Lääkärilehdessä 24/15 julkaistuun artikkeliin: Syömishäiriön varhainen tunnistaminen perusterveydenhuollossa. Lähteenä käytetty myös Syömishäiriöliitto Sylin nettisivuja.

Lue lisää aiheesta:
Piinana bulimia 
"Ihana alipaino"

Kirjoittanut:
Jaana Suokas
dosentti, psykiatrian erikoislääkäri, osastonylilääkäri
HUS, syömishäiriöklinikka
erikoistutkija
THL
Kansallisen syömishäiriöiden Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja 2014
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?