Säntillisen miehen itsemurha

Säntillisen miehen itsemurha Kuva 1 / 1

89-vuotias mies poistuu sairaalan päivystyksestä. Kävi pyytämässä apua, 
kun kunto on heikentynyt. Makuulla tulee tukalaa hengenahdistusta, sydän toimii aina vain huonommin. Vaimo heikkenee Alzheimerin taudista, 
hänet on jaksettava hoitaa yksin.

Mies lähtee päivystyksestä tyhjin käsin. Kaikilla oli kiire. Kukaan ei ­keskustellut 
eikä kysynyt tarkemmin, puhuivat miehen ohi toisilleen. ­Keuhkokuvan ottivat ja määräsivät jatkamaan entisillä lääkkeillä.

Useamman kerran on mies hakenut apua päivystyksestä ja joka kerta palannut kotiin turhautuneena. Ei apua saa. Ei sen kerran, kun sitä pyytää. Vaikka on säntillinen mies, sodat sotinut, asiansa tarkalleen hoitanut.

Mies on tullut siihen tulokseen, ettei vanhoilla ole arvoa. Heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Ja kun voimat loppuvat, jää ratkaisuksi vain kuolema.

Sen päivän iltana mies kerää omat ja puolisonsa lääkkeet. Niitä on ­huomattava määrä. Hän murskaa tabletit, liuottaa ne veteen, tarkistaa koostumuksen ja maun. Kun vaimo on saateltu yöpuulle, mies juo lääkevellin ja asettuu vaimon viereen. Ottaa häntä kädestä ja kiittää 70 aviovuodesta. Yhteisestä elämästä.

Inhimillisyys. Mihin se on kadonnut, onko sille enää aikaa? Onko lääketiede jakautunut jo niin, ettei kokonaisuutta osata nähdä?

Näitä kysymyksiä pohtii geriatri Laura Lehtinen. Hän tietää, ettei 89-vuotiaan miehen tapaus valitettavasti ole ainutkertainen. Vanhukset tekevät itsemurhia, ja kaikesta näkee, että he ovat olleet aikeissa tosissaan.

– Kuormittuneet vanhukset käyvät päivystyksissä, mutta eivät useinkaan tuo itsetuhoajatuksiaan esiin. Mutta jos heiltä ymmärtää niistä kysyä, niin he myöntävät ja ovat valmiita vastaanottamaan apua, Lehtinen sanoo.

Lehtisen kokemuksen mukaan moni vanhus on tottunut selviytymään yksin. He saattavat ajatella, että tietynlainen kärsimys ja kipu kuuluvat elämään. Lehtinen kertoo esimerkin aivokasvainta sairastaneesta iäkkäästä rouvasta, joka soitti ambulanssin itselleen, koska hänellä ei enää ollut voimia hoitaa muistisairasta miestään. Pariskunta ei ollut saanut mitään apua kotiinsa.

– Rouva tuli siitä käynnistä saattohoitoon osastolle, mies viereiseen petiin. Mies kuoli pian vaimonsa jälkeen, näivettyi pois.

Lehtinen muistuttaa, että vanhuksille avun etsiminen on aina vain vaikeampaa palvelujen muuttaessa nimiään ja sijaintiaan. Sairaalaan sentään löytää taksinkuljettajakin.

Vaikka aikuiset lapset tekevät minkä voivat, yhteiskunnan pitäisi tulla vastaan, painottaa Lehtinen.

– Kotihoitoon pääsy vaatii jo melkoista raihnaisuutta. On myös muistettava, että moni iäkäs elää yksin ilman tukiverkostoa.

Pienistä teoista iso apu

Miksi päivystyksessä ei huomata vanhuksen hätää? Perusongelma pesii paradigmoissa, toteaa geriatri, akuuttilääketieteen erikoislääkäri Jani Mononen.

– Päivystyksen perinteessä potilaalla on yksi lääketieteellinen tulosyy, johon tehdään nopea hoitopäätös. Geriatrian näkökulmasta vanhusten ongelmat ovat usein sekä medisiinisiä että sosiaalisia ja toimintakykyyn liittyviä. Eri lähestymistavat menevät ristiin etenkin hauraiden iäkkäiden ihmisten kohdalla.

Vanhukset eivät ole helppoja potilaita, etenkään kovassa työpaineessa nopealla aikataululla tutkittaviksi. Monta sairautta, monta lääkitystä, epäselviä oireita, hankalasti tulkittavia löydöksiä.

Vanhusten hyvä hoitaminen on kuitenkin motivoivaa myös päivystyksen olosuhteissa, tietää seitsemän vuotta päivystyksessä työskennellyt Mononen.

– Yksinkertaisilla asioilla voi vaikuttaa hauraan vanhuksen vointiin paljon, esimerkiksi huomaamalla lopettaa turhat lääkitykset tai hankkimalla tukea kotiin. Tärkeintä on kuunnella heitä ja pohtia yhdessä helpotusta ongelmaan. Vanhukset ovat tyytyväisiä tavattoman ­vähään.

Monosen mukaan vanhuksen kohdalla lääkäri voi usein käyttää sekä kokemusta että luovuutta, koko osaamisrepertuaariaan.

Asenteessa on avain

Jotta vanhusten tarpeisiin voidaan vastata, koko päivystyksen henkilökunta tulee opettaa katsomaan iäkkäitä ihmisiä laajemman linssin läpi. Jani Monosen mukaan henkilöstön määrää ei välttämättä tarvitse lisätä.

– Päivystyksiin riittäisi 1–2 asiaan vihkiytynyttä hoitajaa, joilla olisi myös tietoa jakavan motivaattorin rooli. Geriatrien tulisi ryhdistäytyä tässä, opettaa ja olla käytettävissä.

Mononen pitää erittäin tärkeänä, että myös akuuttilääketieteen koulutuksessa opetetaan iäkkäiden hoitoa.

Asennemuutosta kaipaa Laura Lehtinenkin. Jos vanhusten hyvä hoito ei terveydenhuollon ammattilaisia kiinnosta, koulutuksella on vaikea saada riittävää tulosta.

– Kaikkien pitää oivaltaa nämä asiat päivystyksessä, eivät geriatritkaan yksin ratkaise ongelmaa. Lisäksi terveydenhuollon henkilöstö tarvitsee sosiaalipäivystyksen tukea.

Lehtinen tähdentää, että vanhus ei hakeudu päivystykseen ilman syytä. Ongelma ei aina ole lääketieteellinen, mutta joku syy löytyy aina.

89-vuotias mies herää sairaalan teho-osastolla. Itsemurha jäi yritykseksi, koska vaimo oli ymmärtänyt soittaa hätänumeroon. Sitä mies oli toivonut, ennen kuin vajosi tajuttomuuteen.

Teho-osastolla mies pitää kiinni Laura Lehtisen kädestä. Puhuu pitkään, sanottavaa on paljon. Nyt, kun joku kuuntelee.

Jaana Ahlblad
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 1–2/2015.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi