Suomessa tehdään vähiten abortteja Pohjoismaista

Alle 20-vuotiaiden raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa.

Suomessa tehtiin Pohjoismaista vähiten raskaudenkeskeytyksiä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Pohjoismaissa tehtiin vuonna 2017 noin 74 000 raskaudenkeskeytystä, mikä on 12,6 keskeytystä tuhatta hedelmällisyysikäistä (15–49-vuotiasta) naista kohti. Eniten abortteja tehtiin Ruotsissa.

Alle 20-vuotiaiden keskeytysten määrä on laskenut 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa. Vuonna 2017 vähiten keskeytyksiä alle 20-vuotiaille tehtiin Norjassa ja Suomessa.

– Yhtä, yksinkertaista syytä Pohjoismaiden eroille ei ole olemassa, kertoo tiedotteessa THL:n erikoissuunnittelija Anna Heino.

Hänen mukaansa erot johtunevat osilta erilaisista lainsäädännöistä, mutta merkittävässä osassa ovat myös kulttuuriset tekijät, suhtautuminen keskeytyksiin, seksuaalikasvatukseen ja ehkäisyyn sekä muun muassa terveydenhuollon ammattilaisten koulutus ja käytännöt.

Pohjoismaissa tehdään muuta Eurooppaa vähemmän abortteja

Muuhun Eurooppaan nähden Pohjoismaissa tehdään yleisesti melko vähän raskaudenkeskeytyksiä. Länsi-Euroopan maista Suomea vähemmän keskeytyksiä tehdään muun muassa Saksassa, Alankomaissa ja Sveitsissä.

Eniten keskeytyksiä Euroopassa tehdään entisen Neuvostoliiton alueilla ja vähiten Irlannissa, Maltalla ja Puolassa, joissa raskaudenkeskeytys on laitonta tai hyvin rajoitettua.

Euroopan maissa on keskenään hyvin erilaisia lainsäädäntöjä ja käytäntöjä, jotka vaikuttavat keskeytysten määrään. Keskeytysten määrään vaikuttavat myös monet kulttuuriset ja poliittiset seikat.

– Länsi-Euroopassa Suomea vähemmän keskeytyksiä tehdään maissa, joissa on itse asiassa Suomea vapaamielisempi lainsäädäntö eli keskeytys on esimerkiksi sallittua naisen omasta pyynnöstä, kertoo Heino tiedotteen mukaan.

Kirjoittaja
Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva
Pixmac