Sydämen tukipumppuja voitaisiin asentaa Suomessa nykyistä enemmän vaikeaa loppuvaiheen sydämen vajaatoimintaa sairastaville potilaille. Tätä mieltä on HYKS:n osastonylilääkäri, Helsingin yliopiston sydän- ja thoraxkirurgian professori Karl Lemström.
Kehittyneimpiä, niin sanottuja kolmannen sukupolven tukipumppuja on Suomessa asennettu vuodesta 2011. Viime vuonna niitä asennettiin 13, tänä vuonna luku on tähän mennessä 22.
Esimerkiksi Saksan ja Yhdysvaltojen tasolle pääsemiseksi määrän pitäisi olla 30–50.
Nykyistä useampi potilas voisi Lemströmin mukaan saada tukipumpun niin, että potilas ei enää jonota muuhun hoitoon eli käytännössä sydämensiirtoon. Tämä koskee hänen mukaansa erityisesti noin 65–75-vuotiaita, jotka eivät voi saada sydämensiirtoa iän ja muiden sairauksien vuoksi.
Muilta osin tukipumpun saannin indikaatiot ovat samat kuin sydämensiirrossa. Sydämen vajaatoiminnan pitää olla NYHA IV –tasoinen ja muut hoidot kuten lääkehoito, tahdistinhoito tai muut kirurgiset toimenpiteet eivät enää auta.
Ilman sydämensiirtoa tai tukipumppua potilaat elävät tyypillisesti puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen.
Tukipumppu voi myös auttaa, kun sydämensiirto ei tule kyseeseen. Suhteellisia vasta-aiheita ovat muun muassa perifeerinen aso-tauti ja munuaisten vajaatoiminta.
Myös syöpä voi estää määräajaksi sydänsiirron, koska hyljintälääkkeet voivat altistaa syövän uudelleen aktivoitumiselle.
Suomessa ei ole vielä tukipumppupotilaiden viiden vuoden eloonjääntidataa. Kansainvälisesti lukema on noin 50 prosenttia.
– Ajatus on, että potilas elää vielä vuosia ja elämänlaatu on hyvää, hän sanoo.
Toisaalta mahdollisia komplikaatioita ovat muun muassa infektiot, verenvuoto ja aivohalvaukset.
Laitteet kehittyvät
Ensimmäinen sydämen tukipumppu asennettiin Suomessa 1998. Laitteessa oli monia kuluvia osia, ja niiden ohjausyksiköt olivat suuria. Vuoteen 2008 asti näitä ensimmäisen sukupolven tukipumppuja asennettiin vain 1–2 vuodessa.
Kolmannen sukupolven tukipumpussa ei ole kuluvia osia ja pumppu on potilaan rintaontelon sisällä. Vatsanpeitteiden läpi tulee yksi johto, joka kiinnitetään tukipumpun ohjausyksikköön ja akkuihin, joita potilas kantaa olkalaukussa.
Potilas on melko vapaa liikkumaan, joskin hänen pitää huoltaa laitetta päivittäin. Akut pitää vaihtaa ja ohjausyksikköön menevän johdon ulostuloaukko iholla pitää hoitaa joka päivä.
Laitteen laajempaa käyttöä on hidastanut kallis hinta. Pelkkä pumppu voi maksaa 83 000 euroa.
Kehitteillä on entistä pienempiä laitteita, jotka ovat langattomia. Lemström arvioi, että ne voivat tulla markkinoille 5–10 vuoden päästä.
Hän toivoo, että myös seurannasta tulee nykyistä automaattisempaa. Tällä hetkellä tukipumppujen käyttäjät kirjaavat omaseurantapalveluun pumppudataa ja tietoja voinnista. Jos tiedoissa on jotain hälyttävää, sairaala on yhteydessä potilaaseen.
Kirjoittaja:
Minna Pihlava
toimittaja
Kuva: Fotolia
Uutinen on julkaistu Lääkärilehdessä 50–52/2018.
