Tunturilääkäri luottaa yhteistyön voimaan

Kolarin terveyskeskuksessa arkinen sote-integraatio toimii hyvin – vielä.

Tunturilääkäri luottaa yhteistyön voimaan Kuva 1 / 1

Johtava lääkäri Ulla Ylläsjärvi asuu Ylläsjärven kylässä Yllästunturin kupeessa. Ei ihme, että kollega kutsuu häntä Tunturilääkäriksi. Työpaikka on jo kymmeniä vuosia ollut vajaan neljän tuhannen asukkaan Kolarin terveyskeskus. Sieltä on lähimpään sairaalaan Rovaniemelle matkaa 166 kilometriä.

”Pitkä matka sairaalaan vaikuttaa niin, että ensihoidon ja akuuttien sairauksien hoitotaitoja täytyy jatkuvasti ylläpitää.

Meillä on neljä lääkäriä. Enää kymmeneen vuoteen ei ole ollut lääkäri­pulaa. Kaikki virat ovat täynnä ja sijaisia saadaan kohtuu mukavasti.

Lääkärimme ovat innokkaita kehittäjiä ja tykkäävät Lapin luonnosta. Lääkärin mahdollisuus ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen liittyy sekin luontoon. Täällä ihmiset elävät lähellä luontoa ja luonnon ehdoilla.

Kolarin terveyskeskuksessa olemme hurahtaneet Rohto-toimintaan. Sitä jatkamme, vaikka virallisesti se on loppu. Luomme edelleen omia talon tapoja. Ei keksitä uusia hoitoja, mutta päätetään, miten meillä toimitaan. Yhteisesti sovituista käytännöistä tulee sellainen olo, että ollaan yhteisellä asialla koko porukka. Se on minulle tärkeää.

Ensimmäisiä Rohtopajoja oli, kun kävimme läpi miten reseptit uusitaan Kolarin terveyskeskuksessa. Lääkärin kannalta sitä joko uusii reseptin tai ei. Mutta kun mietittiin asiaa ja pyydettiin apteekkikin paikalle, tuli esiin monia sivuvirityksiä.

Paja pidettiin aamuseittemältä. Ajattelin, että ei ne varmaan apteekista pääse tulemaan, kun ei heillä ole edes työaika tuolloin. Mutta toisin kävi, aamulla kaikki istua töröttivät paikalla innokkaina.

Yhteiset käytännöt sovittiin. Se joustavoittaa toimintaa. Paja lisää myös ymmärrystä siitä, että tähän työhön osallistuu paljon eri toimijoita.”

Integraatio on jo käytäntöä

Lapissa on palkittu sote-integraation Kolarin malli. Se on jo vuosia toteuttanut sote-uudistuksen tavoitteita arkisen yhteistyön avulla.

”Meillä kokoontuu joka torstaiaamu kahdeksalta tiimi, jossa ovat lääkärit, sosiaalityöntekijät, mielenterveystoimiston työntekijät, psykologi, kouluterveydenhoitaja ja kotisairaanhoitoa tekevä terveydenhoitaja. Ensin mietitään kaikkia osallistujia koskettavia koulun ja nuorten asioita.

Sitten kouluterveydenhoitaja lähtee pois ja puretaan sosiaalityön, lääkäreiden ja mielenterveystoimiston kesken aikuisväestön asioita.

Lopuksi mukaan tulevat fysioterapeutti sekä vuodeosaston ja kotihoidon palveluvastaavat keskustelemaan ikä­ihmisten palvelutarpeista. Keskustelemme osastolla olevien jatkotarpeista, kotiuttamisista tai miten kotona tuetusti asuvat pärjäävät ja mitä mahdollista lisätukea tarvitsevat.

Osa aiheista on yleisiä. Jos keskustellaan asiakkaasta tai potilaasta nimellä, siihen kysytään etukäteen lupa.

Kokous kestää tunnin. Tunnemme toisemme ja asukkaat, joten taustoja ei tarvitse juuri selittää. Kuntalainen joutuu odottamaan torstaitiimin kantaa ­asioihinsa korkeintaan viikon.”

Tasavertaisia erityisosaajia

”Lääkäriyttä arvostetaan, vaikka paljon tehdään työryhmissä ja kaikki muutkin tuovat oman osaamisensa potilaan parhaaksi. Lääkäri on tasavertainen erityisosaaja. Ainakin minulle se riittää.

Lääkärin työ on muuttunut enemmän ryhmätyöksi tai sitten olen itse muuttunut siihen suuntaan. Aikaisemmin en osannut hyödyntää muitten osaamista.

Kolarissa potilaat ovat hyvin yhteistyöhaluisia. Ollaan aika tasa-arvoisia ja ­tuolla kylilläkin puhuttelevat lääkäreitä etunimellä. Semmoinen kuuluu tänne Lappiin.

Nykyään ihmiset saavat paljon tietoa netistä. Sairauksien hoito on enemmän keskustelua vaihtoehdoista kuin sitä, ­että lääkäri vaan määrää tutkimuksia ja hoitoja.

Hoidot ovat muuttuneet paljon. Toiveet antibioottien saamisesta ovat vähentyneet. Ensihoito on siirtynyt sairaanhoitopiirille.

Vielä 80-luvulla aivoinfarktin tai sydäninfarktin saaneet potilaat makasivat tuolla vuodeosastolla. Hoito oli lepo. Ei kuvannettu päitä eikä sydämiä. Senkasta katsottiin, koska sydäninfarkti alkaa parantua. Ensimmäiset liuotukset tulivat 90-luvun alussa meille. Olimme varmaan ensimmäisiä Suomessa. Nythän nekin ovat taas melkein historiaa.”

Kokoukset verkkoon

”En ole koskaan kieltänyt koulutuksia lääkäreiltä. Koulutusmäärärahoja ei leikattu lamankaan aikana. Se on hienoa.

Itse käytän paljon skype-kokouksia esimerkiksi sote-valmistelun palavereissa. Ei Rovaniemellekään aina jaksa lähteä… tai viitsi.

THL:stä joku oli tulossa Tunturi-Lappiin keskustelemaan rokotuskattavuudesta. Toivotin tervetuloa ja että Kolariin saa tulla silloin ja silloin. Tuli kysymys, että voisiko Muonion ja Kolarin ­väki voi tulla Kittilään, kun sinne pohjoiseen on niin pitkä matka? Sanoin, ­että voidaanhan me, mutta yhtä hyvin voitaisiin pitää skype-kokous.

Ei siinä mitään moittimista, että joku haluaa tulla Lappiin. Mutta jos olisi skype-kokous, meiltä voisi olla kymmenen ihmistä kuuntelemassa ja katsomassa sitä. Kittilään meiltä lähtee yksi tai kaksi, koska reissu vie lähes koko työpäivän. Joskus olisi kiva, että täältä saisi olla kerralla kuuntelemassa iso sakki.

Meillä on tullut tavaksi, että tietoa yritetään jakaa.”

Päivystäjän asema on parantunut

Kolari, Muonio ja Kittilä päivystävät vuorotellen. Päivystys ei ole enää ympärivuorokautista, vaan puhutaan kiirevastaanotosta virka-ajan ulkopuolella aamu kahdeksasta iltayhdeksään.

Meillä on puhelinpäivystys eli ollaan varalla kotona. Puhelimella ohjaus on onnistunut hyvin. On panostettu siihen, että hoidetaan virka-aikana kiireettömät potilaat. Ylivuotoa ei ole.” ●

Ulla Ylläsjärven työpaikka Tornion­jokivarressa on katseen etäisyydellä ulkomailta. ”On ruotsalaisten kanssa diskuteerattu gränslösvårdista, mutta ei heidän kanssaan tahdo saada mitään konkreettista kehitystä aikaan.”

Ulla Ylläsjärvi pohtii tulevia muutoksia. ”Olen henkeen ja vereen kunnallislääkäri. Mietin, että hauska nähdä mitä tapahtuu, kun minut jonnekin yhtiöitetään.”

Entä sote?

”Kun tulee sote, miten meille käy? Yritän aina, etten moittisi sotea.

Sotessa haetaan mallia, joka meillä jo toteutuu. Se puretaan meiltä, jotta se toteutuisi jossain muualla.

Isoissa yksiköissä on ollut yhteistyön puutetta ja lääkärille pääsemättömyyttä. Kun meillä ei tämmöisiä ongelmia ole ollut, niin miksi meidän pitää muuttua? Eivät isot organisaatiot kuitenkaan hirveästi muutu, vaan nämä pienethän muuttuvat. Tätä me ollaan kipuiltu. Huononevatko palvelut näille asukkaille?

Meillä on Suomessa edullinen ja laadukas terveydenhuolto, jonka kehittämiseksi ei tarvittaisi valtavaa myllerrystä.

Sosiaalipuoli jää jalkoihin. Kaikki puhuvat vain lääkäriin pääsystä, mutta se on väärä lähtökohta. Ei sotea tarvitsisi tehdä sen takia, että lääkäriin pääsee helposti. Puhumattakaan maakuntauudistuksesta.

Hyvää on, jos päätöksenteko etääntyy maakuntiin. Kunnallinen politiikka on välillä liian lähellä, kun päätökset koskevat päättäjien läheisiä tai heitä itseään.”

Kirjoittaja:
Hannu Ollikainen
toimittaja

Kuva: Kaisa Sirén

Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 20/2017.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi