Tutkimus: Ahdistuneet alttiita sydänsairauksille

Tulokset antavat aiheen hoitaa ahdistuneisuushäiriötä potevien sydänriskitekijöitä entistä paremmin

Ahdistuneisuushäiriötä potevat sairastuvat tavallista herkemmin myös sydän- ja verisuonitauteihin, tuore hollantilaistutkimus osoittaa. Yhteys havaitaan riippumatta sydänsairauksien perinteisistä riskitekijöistä.

Hollantilaisten tulokset perustuvat 37 tutkimuksen ja 1,5 miljoonan potilaan tietoihin, ja niiden perusteella ahdistuneisuushäiriötä potevien riski sairastua on noin 50 prosenttia suurempi kuin terveiden riippumatta potilaiden mahdollisista sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä ja masennuksesta.

Samansuuntaista on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa, mutta niissä on jäänyt epäselväksi, miten suurelta osin yhteydet johtuvat sydänriskitekijöistä ja varsinkin masennuksesta, joka on yleinen ahdistuspotilailla. Masennus on tunnettu sydänoireiden riskitekijä.

Tutkijat pitävät tuloksiaan uskottavina, mutta kaipaavat vielä lisäselvityksiä. On esimerkiksi epäselvää, millä mekanismilla ahdistus altistaa sydänoireille eikä ole myöskään varmaa ehkäiseekö ahdistuksen hoitaminen sydänsairauksia. Joka tapauksessa tulokset antavat aiheen hoitaa ahdistuneisuushäiriötä potevien sydänriskitekijöitä entistä paremmin.

Tutkimus julkaistiin British Journal of Psychiatry -lehdessä.

Ahdistuneisuutta potee joka neljäs ihminen jossain elämänsä vaiheessa, mutta kroonistuvat oireet vaivaavat noin 38 prosenttia. Yleisen ahdistuneisuuden lisäksi ahdistuneisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai paniikkihäiriötä.

Lähde:
Anxiety and new onset of cardiovascular disease. British Journal of Psychiatry 2016;208:223–231.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia