Voiko ehkäisy­tietokoneeseen luottaa?

Markkinoille tullut laite tulkitsee naisen ruumiinlämmöstä ns. varmat päivät. Voiko tällaista laitetta suositella raskaudenehkäisyyn?

Lämmön mittaamiseen perustuva ehkäisytietokone tulkitsee naisen ruumiinlämmöstä ns. varmat päivät. Laitteen ehkäisyvarmuudeksi ­ilmoitetaan 99,3 prosenttia. 
Voiko tällaista laitetta suositella raskaudenehkäisyyn?

– Aina on hyvä, että on vaihtoehtoja. Suosittelisin laitetta kuitenkin vain tilanteessa, jossa uusi raskaus ei 
olisi naiselle suuri järkytys, dosentti, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Oskari Heikinheimo HYKS:sta kertoo.

– En ole perehtynyt laitteeseen, mutta kohdunkaulan liman tarkkailu 
ja muut kuukautiskierron monitorointiin perustuvat ehkäisysysteemit ovat vanhoja keinoja. Jotkut ovat hyvin kiinnostuneita itsensä tarkkailusta, 
ja se toimii hyvin. Laitteen varmuus­prosentti kuulostaa korkealta. ­Laajassa käytössä tuskin päästään noin korkeisiin lukuihin.

Esimerkiksi Saksassa ehkäisylaitteita käytetään paljon. Onko meillä tilausta niille?

– Suhtautuminen raskauden 
ehkäisyyn vaihtelee. Suomessa on 
aika hyväksyttyä käyttää hormo­naalista ja kohdun­sisäistä ehkäisyä. Joissakin maissa naiset vierastavat sellaista voimakkaasti.

– Aikoinaan vastaavaa laitetta markkinoitiin ehkäisyyn, mutta 
ihmiset käyttivät sitä hedelmöitty­misen apuna.

– Ihmiset ovat erilaisia. On 
tilanteita, joissa on vaikeaa 
löytää sopivaa ehkäisyä. Jotkut 
saavat herkästi sivuvaikutuksia ­esimerkiksi ehkäisyhormoneista. Mielenkiintoista nähdä, miten 
laitteen käyttö asettuu.

Miia Soininen
toimittaja
Kuva: Pixmac

Julkaistu www.laakarilehti.fi 21.9.2012

Lue lisää jutun aiheesta