Ihokeliakian diagnoosi viivästyy useammin naisilla

Väitöstutkija selvitti myös, voiko ihokeliakiasta parantua.

Ihokeliakiapotilailla on pitkä diagnostinen viive, totesi LL Eriika Mansikka väitöskirjassaan. Hän tarkasteli Pirkanmaalla diagnosoituja ihokeliakiapotilaita 45 vuoden seurantajaksolla.

– Viive on nykyisin neljäsosalla potilaista yli kaksi vuotta. Tämä on kohtuuttoman pitkä aika potilaalle, jolla on hankala kutiseva iho-oire, Mansikka sanoo tiedotteen mukaan.

Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että diagnoosi viivästyy useammin naisilla kuin miehillä. Yllättävä löydös antaa aihetta lisäselvittelyihin.

– Positiivista oli se, että diagnostinen viive on kuitenkin lyhentynyt tarkastelujakson aikana, eli olemme menossa parempaan suuntaan.

Voiko ihokeliakiasta parantua?

Ihokeliakia diagnosoidaan sairaalassa otettavan erikoisihokoepalan avulla. Sairauden hoitona on elinikäinen tiukka gluteeniton ruokavalio.

Mansikka selvitti myös, onko ihokeliakiasta mahdollista parantua. Tutkimuksen taustalla ovat maailmalla julkaistut yksittäiset tutkimukset, joissa on esitetty, että pieni osa ihokeliakiaa sairastavista voisi parantua.

Yhteensä 19 dieettihoidolla hyvässä hoitotasapainossa olevaa ihokeliakiapotilasta osallistui gluteenialtistustutkimukseen.

- Iho-oireet ilmaantuivat tai suolivaurio palasi 18 potilaalla. Yksi potilas jatkaa tutkimuksessa edelleen ja tulevaisuuden seuranta osoittaa, olisiko parantuminen kenties mahdollista. Tiukka gluteeniton ruokavalio on kuitenkin toistaiseksi ainoa hoito tässä sairaudessa, eikä omatoimista altistusta tule toteuttaa, koska hoitamattomaan sairauteen liittyy riskejä, Mansikka sanoo tiedotteessa.

Suomessa on 4 500 ihokeliakiapotilasta

Ihokeliakia on keliakian suoliston ulkopuolinen ilmentymä, joka aiheuttaa voimakkaasti kutisevan ja rakkuloivan ihosairauden. Suomessa on noin 4 500 ihokeliakiapotilasta, ja sairaus on meillä yleisempi kuin muualla maailmassa.

Kuten suolistokeliakiassa, myös suurimmalla osalla ihokeliakiapotilaista todetaan diagnoosivaiheessa suolistossa keliakiatyyppinen vaurio.

Aiemmin ihokeliakian diagnoosivaiheessa tehtiin aiemmin ohutsuolivaurion olemassaolon selvittämiseksi suoliston tähystystutkimus. Nykyisen keliakian Käypä hoito -suosituksen mukaan ihokeliakiadiagnoosiin ei vaadita vatsan tähystystutkimusta.

Kirjoittaja
Minna Pihlava
toimittaja

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 14.10.2019.