Pikkukeskosten varhaiset siirrot lisäävät aivovammojen riskiä

Varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin, toteaa tuore yhteistutkimus.

Erittäin pienten keskosten syntyminen ja hoito matalamman hoitotason sairaaloissa Britanniassa lisää kuolemanriskiä, havaitsi Turun yliopiston, TYKS:n ja brittiyliopisto Lontoon Imperial Collegen yhteistutkimus.

Lisäksi näiden keskosten sairaalasiirto alle kahden vuorokauden iässä lisää riskiä vakavaan aivovammaan.

Erittäin pienillä keskosilla tarkoitetaan ennen raskausviikkoa 28 syntyneitä.

Suomessa valtaosa erittäin pienistä keskosista syntyy jo yliopistosairaaloissa toisin kuin Britanniassa, jossa vain noin puolet syntyy vastaavan tason sairaaloissa, kertoo TYKS:n Lasten ja nuorten klinikan osastonylilääkäri, professori Liisa Lehtonen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Maiden välisten sairaalajärjestelmien eroista huolimatta tutkimus osoittaa, että erittäin pienten keskosten varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin.

– Tulosten perusteella kahdeksan sairaalasiirron välttäminen merkitsee, että estetään yhden keskosen aivovamma. Myös kuolemanriski vähenee merkittävästi, jos keskonen syntyy hoitotasoltaan suomalaista yliopistosairaalaa vastaavassa sairaalassa, väitöskirjatutkija, LL Kjell Helenius sanoo tiedotteessa.

Synnytykset ja jatkohoito tulisi keskittää korkeimman hoitotason sairaaloihin myös Britanniassa.

Tutkimus julkaistiin lääketieteen aikakauslehti British Medical Journalissa.

Kirjoittaja
Tiiamari Pennanen
toimittaja

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 44/2019.