Infektiolääkärin uudenvuodentoive

Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.

Infektiolääkärin uudenvuodentoive Kuva 1 / 1 Kuva: Laura Vesa

Voisin kertoa, kuinka rankka ja pitkä vuosi 2020 oli minulle ja kollegoilleni. Kuinka monet meistä olivat jatkuvassa valmiudessa, iltaisin ja viikonloppuisin, pyhinä.

Mutta vuosi oli pitkä monelle muullekin.

Se oli pitkä hygieniahoitajille, tartuntatautilääkäreille ja -hoitajille, jäljitystyöhön koulutetuille asiantuntijoille ja lääketieteen kandidaateille, jotka tekivät työtä kelmeän tietokonevalon loisteessa, iltaisin ja viikonloppuisin, soittivat yllättäviä puheluita ihmisille. Se oli pitkä osastonlääkäreille, ensihoitajille, päivystyspisteiden ja osastojen sairaanhoitajille, jotka vuoroin pukivat ja riisuivat suojatakkeja, suojakäsineitä, visiireitä, suu-nenäsuojaimia ja hengityksensuojaimia, katsoivat peiliin huoneen ovella ja miettivät, olivatko muistaneet olla joka kohdassa riittävän huolellisia.

Vuosi oli pitkä vanhuksille, jotka odottivat ovikellon soivan. Mielenterveyspotilaille, joiden päivätoiminta oli peruutettu. Lapsille, jotka eivät päässeet harrastamaan tai kouluun. Niille, joiden oppimistulokset huonontuivat. Niille, jotka eivät enää ymmärtäneet matematiikkaa ja niille, jotka eivät oppineet lukemaan. Niille, jotka menettivät työn, joutuivat talousvaikeuksiin, ajautuivat konkurssiin. Niille, jotka sairastuivat mielenterveyshäiriöihin ja alkoholisoituivat. Niille jotka näkivät ihmisten kävelevän ohi. Niille, jotka istuivat Zoom-, Teams- ja Skype-kokouksissa ja nukahtivat kun kokoukset venyivät, ja niille, joille vuosi 2020 piirsi ennenaikaiset rypyt silmäkulmiin. Niille, joiden piti viettää häitä, mutta koronavuosi perui suunnitelmat. Niille, jotka hakivat opiskelemaan, mutta pettyivät. Taiteilijoille, joiden piti nousta lavalle huolellisen valmistautumisen jälkeen, mutta esitykset peruttiin. Niille, joiden teokset jäivät näkemättä ja kuulematta. Niille, jotka odottivat omaisiaan kotiin ulkomailta. Niille, jotka joutuivat odottamaan omaa vuoroaan liian kauan ja menettivät toivonsa. Niille, joiden ravintolaan ei enää tultu syömään tai viettämään iltaa rajoitusten takia.

Opettajille ja lastenhoitajille, jotka yrittivät ­pitää pienet, tahmaiset kädet puhtaina ja nenät pyyhittyinä. Myyjille, jotka yrittivät suojautua pleksien taakse, vaikka asiakkaat tulivat liki. Vuosi oli pitkä THL:n asiantuntijoille ja maan hallitukselle, jotka ottivat kritiikin vastaan, vaikka pärjäsimme paremmin kuin yksikään muu Euroopan maa. Vuosi oli pitkä toimittajille, jotka pitivät meidät kaikki kartalla. Vuosi oli pitkä niille, jotka valvoivat turvallisuuttamme, vaikka emme siitä edes tienneet.

Vuosi oli pitkä teho-osastoilla hoidetuille ­potilaille, joilla hengityslaitteet työnsivät happea viruksen runtelemiin keuhkoihin. Vuosi oli pitkä teholääkäreille ja hoitajille, jotka näkivät kärsimyksen läheltä. Vuosi oli pitkä niille, jotka saivat koronasta pitkittyneitä oireita ja niille, jotka odottivat pääsevänsä eristyksestä tai karanteenista. Niille jotka katsoivat omaisiaan vain ­lasin takaa. Niille, jotka tartuttivat viruksen omaiseensa ja näkivät rakkaansa kärsivän. Niille, joihin syyllisyys painoi elinikäisen jäljen. Niille, joille tämä joulu oli viimeinen, mutta jotka eivät enää tavanneet omaisiaan. Niille, jotka kuolivat yksin.

Niille, jotka katsoivat viime uutena vuotena taivaalle nousevia raketteja kuin tähdenlentoja kosteus silmäkulmassaan, ja ajattelivat vuoden 2020 olevan kaikkein hienoin kaikista.

Vuoden vaihtuessa katsoin taivaalle luottavaisena. Toivoin, ettei kukaan meistä joudu pettymään vuoteen 2021. Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia. Toivon, että mahdollisimman moni muukin haluaa ottaa rokotteen.

Reetta Huttunen

Kirjoittaja on tarinoihin viehtynyt mänttäläinen infektiolääkäri.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 1-2/2021.

Oletko jo lukenut nämä?