Berkeleyn aamu on viileä. Aikaero tekee aamuvirkuksi ja matkaankin jo varhain lasteni kanssa vihannestorille hakemaan aamiaislautaselle herkkuja. Valikoimaa on valtavasti, kaikki tuntuu tuoreelta. Uuden naapurustomme herra tervehtii meitä, ja kehaisee hymyillen vihanneskasseja kantavaa nuorisoa. On sumuista, kello ei ole vielä edes seitsemää.
Sumu karkaa puolilta päivin kotirinteiltä merelle, auringon lämpö hellii mukavasti ihoa. Taivas on intensiivisen sininen, ympäristö tulvii valoa. Koirakävelyllä tapaan naisen, joka hymyilee jo kaukaa. Hän kehuu mekkoani. Tuntematon nuori mies pysähtyy juttelemaan, ja kyselee aksenttini alkuperää: ”Oletko ehkä Idahosta?” Hymy on leveä ja lyhyt kohtaaminen aito. Ystävällisyys luo yhteyttä tuntemattomien välillä, hyvää mieltä. Hymy tarttuu ja kantaa päivään.
Ajattelen näitä hetkiä nyt kymmenen vuotta myöhemmin, katsellessani ulos ikkunasta Helsingin mustaa iltaa. Tihkuttaa vettä. Sytytän kynttilän, koira käpertyy syliini. Kotiin palattuani eläin juoksi vastaan riemuiten, häntä vinhasti liehuen. Ilo tarttui lajien välillä.
Marraskuu on suomalaisten salainen aarre.
Eläinten tunteista on kertynyt tietoa, mutta tutkijoiden kiinnostus on usein kohdistunut yhteisössä leviäviin negatiivisiin tunteisiin: pelon välittymisen mekanismeihin ja hyötyihin, vaaran havaitsemiseen. Ilo ja positiiviset tunteet ovat tutkimuksissa vähemmistössä. Viime viikon Science-lehti korjaa tätä puutosta viehättävällä tutkimuksella kimalaisista.
Tutkijat totesivat, että jos pörriäinen saa odottamatta sokeriliemipalkinnon, sen kiiltävän kitiinirinnan alla alkaa kuplia ilo. Hyvä mieliala tarttuu myös lajitoveriin, vaikka se olisi erotettu lasiseinällä palkitusta. Tämä on kiinnostavaa, sillä hyönteisten tunteista tietoa ei aiemmin ole ollut. Yksin puurtavat yksilöt toimivat varman päälle, valiten kasvit, joissa oli aiemminkin tavattu nähdä mettä ja siitepölyä. Positiivismieliset puolestaan vierailevat ahkerasti monenlaisissa kukissa, myönteisyys leviää aina eteenpäin kohdatessa. Myönteiset hyönteiset uskovat onnistumiseen. Niiden mesilasi on puoliksi täynnä.
Tutkijat havaitsivat, että pimeässä ilo ei välity kimalaiselta toiselle. Hyönteinen siis ilmaisee tunteensa kehon kielellä. Se hymyilee leveää kimalaishymyä.
Tieteilijöiden loppupäätelmä on työilmapiirikonsulteilta tuttu. Iloinen ja myönteinen kollega luo hyvää ilmapiiriä ja valppautta, stimuloi työntekoon ja usko tulokseen kasvaa kaikilla. Lienevätkö konsultit arvanneet välittävänsä viestiä ominaisuudesta, joka valikoitui – tietenkin positiivisesti – yli 600 miljoonaa vuotta sitten, jo ennen kuin hyönteiset ja nisäkkäät erkanivat omiin lajinkehityksiinsä. Hyvää mielialaa ympäristöönsä kykenee luomaan jo kimalaisen kaltainen hermoverkosto.
Laskeuduin Kalifornian valosta Suomeen, kun oli marraskuu. Pilvet olivat otsan korkeudella, tihkutti vettä, värit kadonneet. Silloin valaistuin.
Ymmärsin, että marraskuu on suomalaisten salainen aarre. Se on demokraattinen, koskettaa yhtä lailla kaikkia. Siitä puhutaan vieraille hississä – se yhdistää meitä. Kontrastista nousee suomalainen luovuus, taide ja tiede. Oi marraskuu!
Pimeässä pitää vain muistaa hakeutua lähelle ja hymyillä leveästi. Kimalaisetkin sen tietävät.
Kirjoittaja on akatemiaprofessori ja kliinisen molekyylilääketieteen professori Helsingin yliopistossa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
