Kaamos väsyttää myös lemmikkieläimiä

Tahdin hidastuminen talven korvilla on luonnollinen ilmiö.

Kaamosajan pimeys voi hidastaa myös lemmikin aktiivisuutta. Oulun yliopiston biologian laitoksen eläinfysiologian professori Seppo Saarelan mukaan kaamoksen aikaan lemmikit eivät aina ole virkeitä ja innostuneita leikkimään tai lähtemään ulos. Ne saattavat syödäkin vähän huonosti.

Päivän lyheneminen on luonnossa eläville eläimille ensimmäinen signaali talveen ja vähäisempään ravinnonsaantiin varautumisesta. Vaihtoehtona on joko lähteä ruuan perässä muualle tai kasvattaa lämpimämpi karvapeite ja rauhoittua, jotta energiankulutus vähenee.

Ihmisten ja eläinten vuorokausirytmiä säätelee sama pimeähormoni, melatoniini. Ihmisen kanssa elävät kesyt eläimet häiriintyvät keinotekoisesta valosaasteesta. Saarelan mukaan luontaisen vuorokausirytmin sekoittaminen hankaloittaa älyllistä ponnistelua vaativia suorituksia.

Lue lisää: Koiran koulussa

– Eräässä kokeessa hiiriä pidettiin toistuvasti kolmen tunnin jaksoja vuorotellen pimeässä ja keinovalossa. Sen jälkeen ne laitettiin labyrinttiin etsimään ruokaa eivätkä ne suoriutuneet tehtävästä. Valosaasteen sekoittama vuorokausirytmi voi vaikuttaa kognitiiviseen suorituskykyyn ja mielialaan, Saarela kertoo.

Lemmikin tahdin hidastuminen on siis syynsä. Valon keväällä lisääntyessä niin ihmisten kuin eläintenkin vireystaso kasvaa.

Lähde:
Oulun yliopisto

Kuva:
Johanna Nykopp