Tupakointi Tupakointi on vähentynyt — paitsi tässä ryhmässä THL havaitsi tutkimuksessaan suuria väestöryhmien välisiä eroja.
Hyvinvointi Tutkimustulos: Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat eivät voi hyvin Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien elämänlaatu on heikko, kertoo uusi tutkimus.
Sauna Jälleen uusi tutkimustulos saunan terveellisyydestä — yhdistä liikunta saunomiseen Väitöstutkija selvitti liikunnan ja saunomisen yhteisvaikutuksia. Tällaisia tuloksia hän sai.
Keskenmeno "No, tää on kuollut. Uutta vaan tekemään!" — keskenmenon kokenut jää usein ilman tukea Noin 15 % raskauksista päättyy keskenmenoon. Silti terveydehuollosta saatu tuki on usein puutteellista ja epäempaattista.
Etätyö Etätyö yleistyy — tällaisia haittoja siitä voi olla terveydellesi Etätyön yleistyminen voi uhata työntekijöiden terveyttä monin tavoin.
Atopia Atopia ei ole vain ihottumaa — näin se voi oireilla Atooppinen ihottuma tuo usein mukanaan liitännäissairauksia, jotka kurjistavat oloa entisestään.
Huumeet THL:n kysely: Huumekokeilut ovat yleistyneet Lähes 30 prosenttia aikuisväestöstä on joskus kokeillut jotain huumetta.
Ruokavalio Runsas lihan syönti on terveysriski Runsas lihan käyttö altistaa tyypin 2 diabetekselle ja sairauksista johtuville kuolemille, kertoo uusi tutkimus.
Hoitovelka Hoitovelan purkaminen on hidasta Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon pidentyivät vuonna 2022 lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä.
Liikunta Tutkimus: Opiskelijat istuvat hälyttävän paljon Eniten istuivat tietojenkäsittelyä ja tietoliikennettä opiskelevat, vähiten kasvatusalojen ja lääketieteen opiskelijat.
Kansanterveys Useimmat saamelaiset kokevat itsensä terveeksi Ruotsissa tehty laaja tutkimus selvitti saamelaisten terveystilannetta.
Mieli Tutkimus: Varhainen kannabiksen käyttö yhteydessä mielenterveysongelmiin ja itsensä vahingoittamiseen Kannabiksen käytön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön yhteys ei niin selvä.
Köyhyys Asiakasmaksujen korotukset ja lääkekorvausten leikkaukset ajavat vanhuksia köyhyyteen Noin 5 500 henkilöä siirtyi köyhyysrajan alapuolelle.
COVID-19 Pitkittyneen koronataudin syy monien asioiden summa — syynä ei pelkkä sairastettu korona Norjalaistutkijat kyseenalaistavat WHO:n post-COVID-19-määritelmän.
Hinkuyskä Hinkuyskärokote saatetaan jatkossa antaa nenään Kehitteillä on seuraavan sukupolven rokote, jolla voidaan vähentää hinkuyskätartuntoja.
Tekonivelleikkaus Videopeleistä apua polven tekonivelleikkauksen jälkeen Kotiharjoittelua videopeleillä voidaan suositella ikääntyville vaihtoehtona.
Työn imu Koetko sinä työn imua? - testaa oman työsi imu Korkeaa työn imua on etenkin opetus-, sosiaali- ja terveysalalla.
Muistisairaus Muistisairaiden itsemääräämisoikeus toteutuu heikosti - usealta puuttuu hoitotahto THL muistuttaa: tee hoitotahto muistisairauden varalta.
Diabetes Nämä tekijät voivat altistaa tyypin 1 diabetekselle Tutkimuksessa ilmeni uutta tietoa diabeteksen riskitekijöistä.
Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä Munasarjojen monirakkulaoireyhtymää sairastavat naiset kamppailevat kehonkuvansa kanssa Tutkimuksen mukaan laihduttaminen ja tyytymättömyys omaan kehoon on yleistä myös normaalipainoisilla PCOS:ää sairastavilla.
Keuhkot Keskosilla astmaa muita enemmän vielä keski-iässäkin Tuore tutkimus käsitti yli 2,6 miljoonaa suomalaista ja norjalaista.
Hyvinvointi Paheniko työstressisi koronavuosina? Et ole ainoa, kertoo tutkimus Työstressi lisääntyi erityisesti opetus- ja hoitoaloilla.
Liikunta Lähiötutkimus: hienot liikuntapaikat eivät takaa, että niitä käytetään Lähiöiden nykyinen liikuntapaikkarakentaminen palvelee pääasiassa niitä ihmisiä, jotka ovat jo aktiivisia, ei muita.
Lapset Koronavirus ei todennäköisesti aiheuta tyypin 1 diabetesta Tutkijat selvittivät asiaa, koska diabetestapaukset lapsilla lisääntyivät koronapandemian aikana.
Raskaudenkeskeytys Suomessa vähiten raskaudenkeskeytyksiä Pohjoismaissa Vuonna 2021 Suomessa tehtiin vähemmän abortteja kuin Ruotsissa, Norjassa tai Islannissa.
Lapset Tutkimus: Älypumppu helpottaa lasten tyypin 1 diabeteksen hoitoa Lasten sokeriarvot paranivat ja vanhempien kuormitus väheni itsesäätävää insuliinipumppua käytettäessä.
Raskaus Tutkimustulos: Yhden raskauden jälkeen keskimääräinen vatsalihasten erkauma on noin 2,5 senttimetriä Vaikeita erkaumia on vain murto-osa, kertoo tuore väitöstutkimus.
Sydän Ehdotus: Nuorten verenpaineen seurannasta tehtävä laki Jo normaalin ylärajalla oleva verenpaine voi aiheuttaa sydänmuutoksia teini-iässä. Asiantuntija ehdottaa nuorten verenpaineen seurantaa lakisääteiseksi.