Tutkittua tietoa

Vanhemmuus ja pienten lasten unihäiriöt
Käyttäytymisterapeuttisista hoidoista ns. positiivisten rutiinien menetelmän on arveltu sopivan kaikkien nukahtamisvaikeuksien ja katkonaisen yöunen hoitoon. Positiivisten asioiden vahvistaminen on toimivampaa kuin lapsen ?kouluttaminen? vuorovaikutuksen torjumisella, koska nukahtaminen edellyttää tyytyväistä ja rauhallista mieltä.

Rokottamalla sietokykyä työstressille
Työterveyslääkäri ja kognitiivinen psykoterapeutti Kirsi Räisänen on koonnut uuteen kirjaansa oivan paketin työstressin käsitteestä, aiheuttajista, ulottuvuuksista ja käsittelystä. Keinojen käytäntöön soveltaminen on kuvattu useana rokotusohjelmana yleisimmille työstressille altistaville taipumuksille: ylitunnollinen suorittaja, pakonomaisesti suorittava virheiden pelkääjä, liiallinen uhrautuja, herkkä turhautuja.

Lapsen vatsavaivat ovat harvoin allergiaa
Vatsavaivat ja itkuisuus ovat yleisiä vaivoja pienellä imeväisellä. Vanhemmat epäilevät yleisesti syyksi ruoka-allergiaa. Kuitenkin tutkimusten perusteella ruoka-allergia voidaan varmentaa vain 3?8 %:lla lapsista. Imeväisikäisen vatsavaivoiksi tulkittavien vaivojen taustalla voivat myöskin olla koliikkivaivat, unirytmin häiriöt ja ikään kuuluva runsas itkuisuus.

Nuorten unen erityispiirteet ja ongelmat
Merkittävä osa nuorista kärsii riittämättömästä unesta etenkin kouluviikon aikana, koska nukkumaanmeno on siirtynyt myöhäisemmäksi ja kouluun meno vaatii aikaista heräämistä. Nuorten uniongelmat edellyttävät usein monipuolista kliinistä selvittelyä.

Melulla on monia vaikutuksia terveyteen
Melun terveysvaikutusten on usein mielletty koskevan vain sisäkorvan vaurioita. Pitkään jatkuvalla melulla on monia muitakin haitallisia vaikutuksia, kuten häiritsevyys, unihäiriöt, sydän- ja verenkiertoelimistön sairastuvuus, puheviestintään liittyvät häiriöt sekä kognitiiviset vaikeudet.
Potilasopas harvinaisista syöpätaudeista
Potilaiden ja omaisten kokemia tunteita ja tiedonjanoa käsitellään monissa potilasoppaissa ja ne ovat hyvä apu sairastumisen aiheuttaman kriisin aikana. Tämä kirjanen on yksi mahdollisuus jakaa kirjallista materiaalia harvinaisiin sairauksiin sairastuneille potilaille ja heidän omaisilleen.

Sydän pamppaillen
?Sydän lyö niin kauan kuin voi. Sitten se pysähtyy.? Tämä on mottona sairaalamaailmaan sijoittuvassa norjalaisjännärissä, jonka Anne Holt on kirjoittanut yhdessä lääkäriveljensä Even Holtin kanssa. Anne Holt on koulutukseltaan asianajaja ja toimi 90-luvulla maansa oikeusministerinäkin, mutta on jo pitkään ollut päätoiminen menestyskirjailija. Pikkuveli on kardiologi ja diplomi-insinööri; hänelle tämä on ensimmäinen romaaniprojekti.