Lääkärin epäonnistuminen

Kun hyvään pyrkivä lääkäri epäonnistuu, on isku kova.

Olenko naiivi, kun ajattelen, että kaikki lääkärin ammattiin hakeutuvat ja lääkärin työtä tekevät ovat hyvää tarkoittavia ihmisiä? Lääkärinhän tulee aina lohduttaa ja yrittää ymmärtää ja parantaa sairasta lähimmäistään. Olen antanut itseni elää tässä naiivissa kuvitelmassa koko urani ja olen onnistunut ylläpitämään tätä mielikuvaa aika hyvin. Näin pelkästään ja ainoastaan siksi, että useimmat kollegat todella ovat empaattisia ja hyväntahtoisia, monet ahkeria pyrkimyksissään auttaa potilasta hakemalla oikeaa diagnoosia ja toteuttamalla asianmukaiset hoidot oikein. Nämä esimerkilliset kollegat vahvistavat joka kerta mielikuvaani lääkäristä, jonka olemukseen hyväntahoisuus on sisään rakennettu.

Kun hyvään pyrkivä lääkäri sitten epäonnistuu, on isku kova. On laiha lohtu tietää, että kliinisessä työssä lääkäri tekee parisensataa päätöstä joka päivä – ja totta kai joku päätös menee pieleen.

Myös omalle kohdalleni on tietenkin tapahtunut epäonnistumisia. Tapahtumia, jotka kulkevat mielessäni vuodesta toiseen ja muistuttavat, että olen kuolevainen, kuten antiikin Roomassa kruunattavaa keisaria muistutettiin siitä, että hänkin on kuolevainen: "Muista, että olet ihminen, muista että olet kuoleva." Keisarin palvelija oli se joka kuiskasi nämä sanat. Lääkäriä kuolevaisuudesta sen sijaan muistuttavat epäonnistumiset potilastyössä ja huonot potilassuhteet. Omat epäonnistumiseni ovat lisänneet joidenkin potilaiden tuskaa ja kärsimystä, sen tiedän ja se vaivaa. Vuorovaikutuksen epäonnistuminen ei kenties aiheuta suoranaista fyysistä pahaa, mutta muistuttavat siitä, miten herkkää toimintaa ihmisen kanssa kommunikointi on. Sairas ihminen on aina myös henkisesti haavoittuvainen, ja lääkäri, joka on terve ja voimissaan, ei kerta kaikkiaan saa menettää malttiaan, sillä kaikki mitä hän affektissa sanoo potilaalle, vain lisää potilaan kärsimyksiä.

Mutta sitten meillä on näitä "esalaihoja", "katariinapantiloita" ja "harodlshipmaneja". He eivät mahdu millään ylläpitämääni naiiviin mielikuvaan lähimmäisestä huolehtimisen altruistisista perusteista. Nämä ihmiset käyttävät lähimmäisiään objekteinaan, tapauksinaan, materiaalinaan omien itsekkäiden hyötyjensä saavuttamiseksi, eikä heillä ole ajatustakaan helpottaa kärsimystä tai lohduttaa. Heidän ajatuksensa ovat vain omassa egossa, ja oman egon pönkittämiseen heidän kaikki toimintansa suuntautuukin.

Kuvitelmani on siis vähintäänkin puutteellinen – kaikki eivät suinkaan ole hyväntahtoisia, vaan jotkut ovat oman edun tavoittelussa ja omassa kieroutuneessa mielikuvamaailmassaan pahansuopia. En kuitenkaan suostu luopumaan kuvitelmasta, että kaikki, jotka lääkäriksi pyrkivät ja lääkäriksi päätyvät, tavoittelevat inhimillisen hyvän lisäämistä ihmisyhteisössä. Jos luopuisin tästä katsontakannasta, olisi tuloksena välinpitämätön, turhautunut, toivonsa menettänyt, sarkastinen, ylimielinen ja omaa etuaan tavoitteleva lääkäri – niin, lääkärin irvikuva.

Robert Paul
Kirjoittaja on turkulainen dosentti ja sisätautien erikoislääkäri.