Tämä löydös on nyt selvitettävä tarkemmin – vai onko?

Tämä löydös on nyt selvitettävä tarkemmin – vai onko? Kuva 1 / 1

Vanhempi henkilö ajokorttitarkastuksessa. Hän on asustellut kotitilallaan, käynyt harvoin lääkärissä, yhä hoitaa puolisonsa kanssa kauppareissut autolla. Lääkäri tutkii, kuuntelee, testaa, arvioi. Yhtäkkiä huomio kiinnittyy poikkeavaan hengitysääneen. Onko jotain vialla? Alkaa kysely: onko voinnissa tapahtunut muutoksia, onko suorituskyky heikentynyt? Potilas hämmentyneenä vastaa, ettei tässä mitään. Eihän se jalka nouse kuin ennen, mutta kyllä minä vielä syksyllä muutaman kymmenen litraa puolukoita noukin. Ei, paino ei ole pudonnut, liikaakin tekee mieli makeaa mutta onneksi puoliso pitää ruokavaliosta huolen.

Poikkeava löydös on kuitenkin selvitettävä. Ohjelmoidaan laboratoriokokeita, filmejä, kuvauksia. Varmistuu, että jotain outoa siellä on, kuvastakin sen näkee. Potilas ihmettelee, että mikä tässä nyt on. Hänhän tuli vain ajokorttitarkastukseen, ei hän mitään vikaa itsessään koe. Tehdään lähete sairaalaan, kun tämä asia ei enää terveyskeskuksessa selviä.

Pian tuleekin kirje. Kehotetaan tulemaan sinä ja sinä päivänä sairaalaan, olemaan syömättä ja juomatta. Luvassa on tutkimuksia. Puolisonsa kanssa potilas ajaa tunnin sairaalaan. Siellä kuvataan lisää, isommalla laitteella. Tähystetään. Se ottaa voimille, on kivuliasta. Tavataan pikaisesti lääkäri, joka ei osaa sanoa mitään varmaa. Tähystys oli kuitenkin sen verran haastava että päädytään ehdottamaan potilaalle yöpymistä osastolla. Onneksi puoliso lupaa tulla seuraavana päivänä hakemaan.

Parin viikon odottelun jälkeen tulee uusi kutsu sairaalaan. Jälleen ajellaan se tunti. Lääkäri kertoo, että tutkimuksissa ei selvinnyt mitään varmaa. Jotain poikkeavaa kuvissa on, mutta tähystyksessä ei saatu kunnon näytettä. Muiden lääkärien kanssa on kuitenkin pohdittu, että voisi toista kautta yrittää. Potilaamme kysyy vienosti, että eikö tässä ole tutkittu jo tarpeeksi. Kun hän voin hyvin ja onhan tässä jo hyviä elonpäiviä ollut jo riittämiin. Lääkäri vastaa, että onhan se selvitettävä, mikä siellä on. Kotiin tulee sitten kutsu aikanaan.

Kotimatka lienee surumielinen. Jälleen odottelua, epävarmuutta. Voiko tässä enää elämästä nauttia? Muutaman viikon kuluttua puoliso patistaa soittamaan terveyskeskukseen, kun mieli on niin maassa. Hän saakin ajan. Tällä kertaa vastassa on toinen lääkäri. Kuunneltuaan tarinan, lääkäri kysyy, mitä potilas itse ajattelee ja toivoo. Alkaa keskustelu siitä, mitä ovat eri vaihtoehdot edetä ja millaisia seurauksia niillä voi olla. Sekä ylipäätään, mitä potilaamme elämältä odottaa ja toivoo.

Tämä kertomus on kuvitelmaa. Se on koostettu elementeistä jonka kaltaisia olen kohdannut opintojeni aikana. Ne ovat saaneet minut miettimään lääkärin tehtävää. Usein ajattelemme, että se on diagnosoida ja hoitaa sairauksia. Mutta entä kun sairauden selvittäminen ja hoitaminen – vaikka pidentäisikin elämää – ei välttämättä tuo siihen yhtään laatua? Päinvastoin, odotus, epävarmuus, tutkimusten ja hoitojen rasitus voi jopa muodostua suuremmaksi taakaksi kuin ennalta on arvannut.

Millaisissa tilanteissa uskallan potilaitteni kanssa keskustella siitä, onko kokonaisuuden kannalta oikein lähteä raskaisiin tutkimus- ja hoitokierteisiin? Loukkaanko hänen arvojaan jo pelkästään esittämällä tällaisen ajatuksen? Sillä onhan jokaisella oikeus hoitoon. Toisaalta, eikö elämän laadukkuuskin ole tavoittelemisen arvoista? Onko eettistä venyttää lankaa vain, koska se on teknisesti mahdollista? Onko ylipäätään eettistä, että tulevana lääkärinä pohdin tätä?

Ei minulla valmistuvana lääkärinä, koulun oppien perusteella ole juuri lainkaan valmiuksia käsitellä tällaisia syviä, elämän perusteita luotaavia asioita potilaitteni kanssa. Eikä minulla ole niihin vastauksia – ja luulen etten koskaan saakaan. Mutta toivon, että joskus opin näkemään ne tilanteet, jolloin keskustelun aloittaminen on aiheellista sekä vaistoamaan ne potilaat, ihmiset, jotka kenties haluaisivat tästä keskustella.

Sakari Mustalahti
Kirjoittaja on lääkärintaipaleensa alkupuolella oleva tamperelainen, jonka toiveena on oppia ymmärtämään ihmisyyttä – edes osittain.

Oletko jo lukenut nämä?