Syntymä kaunis kuolema

Kun istuin tunteja äidin sängyn vieressä oivalsin myös sen, miten samanlaisia ovat syntymä ja kuolema, kirjoittaa Marja Heinonen, jonka rakas äiti kuoli hiljattain syöpään.

Syntymä kaunis kuolema Kuva 1 / 2

Silitän äidin yhä lähes mustia pehmeitä hiuksia. Silitän yhä niin sileää poskea, iho ohutta kuin silkkipaperi. Hengitys on pinnallista mutta säännöllistä. Silmät ovat kiinni. Hetki on samalla kertaa surullinen ja levollinen. Läsnä on syvä rauha.

Tiesin, että äiti kuolee kohta. Minä olin saattamassa häntä pois tästä maailmasta. Viettämässä viimeisiä hetkiä yhdessä. Kertomassa, että hän voi hyvillä mielin lähteä. Sanomassa, miten me kyllä pärjäämme ja pidämme isästä huolta.

85-vuotias äitini kuoli syöpään viikko sitten. Sairaus todettiin joulukuussa ja keväällä selvisi, että se on levinnyt elimistössä niin, että toivoa paranemisesta ei ole. Hän oli kotona aina viime viikon maanantaihin asti. Silloin hän halusi lähteä hoitokotiin. Paikkaan, jossa kaikki tietävät kuolevansa.

Äiti kuoli Pirkanmaan hoitokodissa perjantaina.

Meidän muidenkin olisi hyvä kohdata ajatus kuolemasta useammin. Kuolema pysäyttää ja palauttaa hetken arvon. Kuolema on myös kaunis karuudessaan. Suuressa luopumisessa.

Kun hyväilin äidin hiuksia, pidin hänen kädestään kiinni tai vain hiljaa istuin sängyn vieressä, jokainen teko tuntui tärkeältä juuri siinä hetkessä. Ei ollut menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Kaikki arvokas oli juuri nyt – teot, sanat, ajatukset. Samanlaisella kirkkaudella oivaltaa harvoin sen, miten meillä on vain tämä hetki olemassa.

Menneisyyttä emme voi muuttaa ja tulevaisuudesta emme voi tietää. On arvokasta nähdä kunkin hetken ainutlaatuisuus. Elämästä tulee paljon rikkaampaa. Hetki voi olla ystävän kohtaamista, pilven kulkua taivaalla tai syksyn kuivien lehtien kahina jaloissa. Syntyy kiitollisuutta.

Kun istuin tunteja äidin sängyn vieressä oivalsin myös sen, miten samanlaisia ovat syntymä ja kuolema. Yhtä rajuja, yhtä merkityksellisiä. Synnytyksissä veri lentää ja kipu on suurta, vaikka sitä lievitetään kaikin tavoin. Samalla tavalla kuolema on raju elämän hiipuessa ja elämän sammuminen voi olla tuskallista. Vaikka sitäkin lievitetään onneksi kaikin tavoin.

Mistä ihmeestä siis syntyy ajatus ja odotus siitä, että aika syntymän ja kuoleman välillä pitäisi olla tasaista ja onnellista? Elämän alku ja loppu ovat rajuja, miksi itse elämä olisi jotain muuta? Ei, en tarkoita, että elämän tarkoitus olisi kärsiä ja kipuilla. Tarkoitan sitä, että hyvässä elämässä on rosoa ja iloa - ja kumpikin kuuluu siihen. Ilman toista toinenkaan ei tunnu arvokkaalta.

Kun menee kipua ja surua kohti sen sijaan, että pelkää ja pakenee niitä, ne eivät hallitse elämää. Asiat saavat oikeat mittasuhteet ja ilolle jää enemmän tilaa.

Myös kuolemaan tulee kauneutta, kun näkee sen tärkeänä osana elämää.

Marja Heinonen
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, kirjailija ja yrittäjä. Hänen intohimonaan on maailman ymmärtäminen ja ihmisten innostaminen hyvään elämään.

Kuva: Panthermedia

Lähde:
Marja Heinosen 1.9. julkaisema blogi

Lue myös nämä Marja Heinosen kirjoitukset:
Kun oma lapsi sairastuu
Puhu lapselle sairaudesta suoraan
16 neuvoa pitkäaikaissairaan lapsen vanhemmille

Myös Marja Heinosen tytär Kaisa Virolainen on kertonut kokemuksistaan Potilaan ääni -palstalla:
Kymmenen vuotta korsetissa
Erilaisuus voi olla riesa tai rikkaus

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi

  • Hae lisätietoja Terveyskirjastosta: Kuolema