Alkoholi oli tappaa minut

Alkoholi oli tappaa minut Kuva 1 / 1

Minulle, alkoholistina, ensiarvoisen tärkeätä oli se, että sain mahdollisuuden pysäyttää jo vuosia jatkuneen vauhtisokeuteni rauhassa ajan kanssa. Ilman tätä pysähtymistä, joka kohdallani kaikkiaan kesti vuoden, olisin varmasti kuollut sairauteeni. Miten sitten voin olla niin varma asiasta? Ihminen, joka sairastuu alkoholismiin, tahtomattaan muovautuu ajatustavoiltaan sellaiseksi, jota ei viikossa tai parissa murreta, saati muuteta. Näin oli minunkin kohdallani.

Ensiksi vaati liki kuukauden, että kykenin havahtumaan siihen todellisuuteen, jossa vuosikymmenen olin ymmärtämättä elänyt. Vasta tämä teki mahdolliseksi varsinaisen avun vastaanottamisen. Kaikkiaan kuntoutuksemme kesti vuoden, josta ensimmäinen 3 kuukautta oli laitoskuntoutusta. Toisin sanoen kolme kuukautta intensiivistä kuntoutusta ja sen jälkeen 9 kuukautta jatkohoitoa takasivat minulle ja perheelleni uuden mahdollisuuden.

Tänään ymmärrän omalla kohdallani myös sen, että ilman totaalista pysähtymistä olisin kuollut. Aivan samoin kuin ymmärrän, ettei pelkkä päihteistä pidättäytyminen olisi auttanut minua selviämään. Minun oli tultava valmiiksi ihan mihin tahansa, jotta selviäisin tuolta pimeydestä takaisin päivänvaloon.

Tätä vasten peilaten, en voi kuin ihmetellä sitä mallia, jonka mukaan tätä tappavaa sairautta tänä päivänä suurimmaksi osaksi hoidetaan. Ihmetellen samalla sitä, miksi alkoholisti toisensa jälkeen jatkaa tappavaa oravanpyöräänsä. Kuten totesin, minun oli havahduttava todellisuuteen. Aivan samoin kaikkien alkoholistien tulisi saada itselleen tuo mahdollisuus. Mahdollisuus pysähtyä tarkastelemaan omaa elämäänsä kunnolla. Syvältä sisältäni löytyi vapaus. Melkoisella todennäköisyydellä uskallan väittää, että jokainen päihderiippuvainen, joka pysähtyy ja alkaa tarkastella omaa itseään ja elämäänsä, tulee ennepitkää löytämään tuon saman vapauden. Vapauden jossa päihteet eivät enää millään tavoin kuulu elämään. Ei edes tunnetasolla. Ne kun eivät minussa enää juurikaan herätä tunteita puolesta saati vastaan.

Jos minä voisin asioihin vaikuttaa, toivoisin päättäjien oikeasti kuuntelevan meitä tämän helvetin kokeneita. Yhdessä monen eri alan ammattilaisen kanssa voisimme kenties saada rakennettua maahamme hoitoketjun, joka vihdoinkin päättäisi tämän sukupolvelta toiselle auttamatta siirtyvän kauheuden. Toivossa on hyvä elää. Ilman toivoa minulla ei olisi elämääkään.

Kimmo Rasila
Kirjoittaja on alkoholismista, lääke- ja peliriippuvuudesta toipuva mies, joka on kirjoittanut kokemuksistaan blogissaan.

Oletko jo lukenut nämä?