Eteisvärinän katetrihoidossa

Etukäteen toimenpide jännitti, kohteena oli sentään sydän, kirjoittaa Leena Mallat.

Eteisvärinän katetrihoidossa Kuva 1 / 1

Hoitotakuun mukaisesti pääsin noin puolen vuoden jonotuksen jälkeen muutama viikko sitten katetrihoitoon eli katetriablaatioon. Tavoitteena oli helpottaa runsasta kohtauksellista eteisvärinää.

Ablaatio hoitui rivakasti. Toki oli etukäteen verikokeita, tietokonekerroskuvaus ja sydänfilmi, mutta sairaalassa olin vain reilun vuorokauden. Leikkauspäivän (jos katetriablaatiota voi leikkaukseksi kutsua) aamuna sain rauhoittavaa lääkettä, nivuset siistittiin ja iho desinfioitiin, kämmenselkään laitettiin kanyyli lääkkeitä varten ja rintaan ”lätkiä” sydämen seurantaa varten. Sitten olinkin jo valmis toimenpiteeseen.

Itse operaatiota, sydämen vasemman puolen katetrointia eteisväliseinäaukon lävitse, ei tehty nukutuksessa, koska silloin rytmihäiriöt eivät tule esiin. Olin lääkkeiden ansiosta jo leikkaussaliin kuljetettaessa kuin puoliunessa. Hoitajan muistan ja jonkin sortin mielikuva on lääkäristä, joka tuli istumaan sänkyni viereen. Potilaskertomuksesta luin jälkeenpäin, että paikalla oli toinenkin lääkäri ja hoitajia. Samasta paperista selvisi mitä minulle tehtiin. Nivusista vietiin reisilaskimoa pitkin molemmin puolin tutkimus- ja hoitokatetri sydämen vasempaan eteiseen. Apuna on tekniikkaa kuten röntgenläpivalaisu. Kohteena oli minun sydämessäni kaksi erillistä keuhkolaskimoa ja yksi pieni välilaskimo. Minulla eteisvärinää aiheuttavaa kudosta poistettiin jäädyttämällä.

En muista paljoakaan itse toimenpiteestä, niin hyvin doupattu olin. Lantiossa katetrien vieminen verisuoniin kyllä tuntui aluksi puudutuksesta huolimatta ja kaksi kertaa toimenpiteen aikana pyysin lisää kipulääkitystä, kun rinnassa tuntui erityisen pahalta. Kipu hellitti lähes välittömästi. En muista sitten enää mitään esimerkiksi siitä miten katetrit on vedetty pois enkä tikkien ompelemisesta nivusiini.

Itse operaatio kesti muutaman tunnin, jonka jälkeen nukuin. Herätessä puolenpäivän jälkeen olo oli hyvä, mutta samalla outo. Olin hyvin tietoinen sydämestäni, se tuntui voimakkaasti, ikään kuin painavana, vaikkei kipua ollut. Sydäntä seurattiin vielä seuraavaan aamuun, eli kropassani oli anturit johtoineen ja johtojen päässä ”mutikka” joka kaiketi lähetti sydämen rytmin yms. seurantalaitteisiin. Aamulla tikit poistettiin, lääkäri tutki vielä ultralla sydämeni, vakuutti kaiken olevan ok ja sitten sain jo lähteä kotiin. Hoitaja neuvoi olemaan pari viikkoa ponnistelematta. Ei kyllä tehnyt mielikään. Nyt tuntuu jo hyvältä eli eteisvärinättömältä, mutta vasta kolmen kuukauden kontrollissa tiedetään tarkemmin.

Etukäteen toimenpide jännitti, kohteena oli sentään sydän. En pelännyt mihin varmaan vaikuttaa se, että olen ollut leikkaussalissa eri syistä jo monta kertaa ja joka kerta saanut avun. Eli muistissani on paljon myönteisiä sairaalakokemuksia.

Olin keväällä ollut sairaalan meille katetriablaatiojonon potilaille järjestämässä tiedotustilaisuudessa, jossa sattumalta juuri minut operoinut lääkäri noin tunnin ajan kertoi mistä on kyse ja mitä tuleman pitää. Hyvä olikin, että kertoi sillä sairaalassa tietoa ei enää jaettu. Kutsukirjeessä kehotettiin katsomaan sairaalan nettisivuilta lisätietoja tehtävästä toimenpiteestä. Se on sairaalassa prosessoitu hyvin mikä on varmaan kustannustehokasta ja hoitohenkilökunnan ajankäytön kannalta järkevää. Potilaana tietysti haluaisi olla muutakin kuin vain prosessin osa. Onneksi sain tulosteen potilaskertomuksesta. Siinä tosin on sellaisia sanoja kuin heparinisoida ja pulmonaalivenaisolaatio, joten aika paljon jää kyllä hämäräksi. Pääasia on tietysti, että operaatio onnistui ja ainakin vielä näyttäisi siltä, että tulen kuulumaan siihen 65-85 prosenttiin, joka hyötyy toimenpiteestä.

Leena Mallat
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.

Oletko jo lukenut nämä?