Äidit voivat synnyttää Turussa vihdoin vedessä

Vesisynnytykset aloitettiin TYKS:n Naistenklinikalla maaliskuussa. Tähän mennessä viisi vauvaa on syntynyt veteen.

Turun yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikalla on lievitetty synnytyskipuja jo pitkään suihkuttelun ja ammekylpyjen avulla. Aiemmin veden voimaa on hyödynnetty avautumisvaiheen kivunlievityksessä, mutta äidit eivät ole voineet synnyttää veteen. Nyt synnytyssairaalan kätilöt on koulutettu hoitamaan vesisynnytyksiä, joten maaliskuusta alkaen äidit ovat voineet synnyttää veteen, mikäli äiti on terve ja täyttää tietyt kriteerit. Näitä ovat muun muassa, että raskaus ei ole ennenaikainen tai yliaikainen ja synnytys on lähtenyt käyntiin itsestään ilman käynnistäviä toimenpiteitä.

– Lisäksi raskauden on pitänyt sujua normaalisti ja vauva on kohdussa pää alaspäin. Synnytyksen on edettävä normaalisti ja äidin ja sikiön voitava hyvin synnytyksen aikana, listaa kätilö Anneli Skovbjerg tiedotteessa.

Vesisynnytyksiä varten Naistenklinikalla on käytössään kaksi ammetta, joissa veden lämpö on ponnistusvaiheessa noin 33–35 asteista. Vesi ei saa olla yli 37 asteista. Vauvan sydänääniä seurataan langattomilla antureilla. Synnytys vedessä saattaa edistyä nopeammin, koska vesi rentouttaa ja lievittää kipua. Äiti voi myös hakea hyvää asentoa helpommin veden painottomuuden ansiosta.

– Äiti voi odotella ammeessa syntymää niin kauan kuin hänestä tuntuu hyvältä. Nesteytys ja jaloittelu ovat kuitenkin tärkeitä, muistuttaa Skovbjerg. Mikäli äidin tai sikiön vointi vaatii, äiti ohjataan pois altaasta.

Veteen syntyvät vauvat ovat yleensä valppaita ja hyväkuntoisia. Tähän mennessä TYKS:ssä on syntynyt viisi vauvaa vesisynnytyksellä.

kirjoittaja:
Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva: Fotolia

Julkaistu Lääkärilehden verkossa.