Espanjan eläkeläisten hoito selventyi

Espanjassa tai muualla EU-alueella pysyvästi asuvat suomalaiseläkeläiset voivat nyt käyttää Suomessa kaikkia julkisen terveydenhuollon palveluja. Tähän asti heillä on ollut oikeus vain lääketieteellisesti välttämättömään hoitoon.

Toisessa EU-maassa pysyvästi asuvat suomalaiseläkeläiset voivat nyt käyttää Suomessa kaikkia julkisen terveydenhuollon palveluja. Tähän asti heillä on ollut Suomessa oikeus vain lääketieteellisesti välttämättömään hoitoon. Tällaisia suomalaiseläkeläisiä asuu eniten Espanjassa.

– He tulevat Suomeen esimerkiksi kesäksi tai jouluksi, ja monilla on pitkäaikaissairauksia. Julkisessa terveydenhuollossa on ollut aikaisemmin vaikea vetää rajaa, onko kyseessä hoitoon hakeutuminen vai lääketieteellisesti välttämätön hoito Suomessa oleskelun aikana. Nyt tilanne selkeytyy, sanoo rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen päällikkö Noora Heinonen.

Hänen mukaansa nämä eläkeläiset ovat todennäköisesti vastedeskin suurin potilasryhmä, joka hakeutuu ulkomailta hoitoon Suomeen.

Pysyvästi toisessa EU-maassa asuvien suomalaiseläkeläisten hoidon kustannuksista vastaa valtio.

Lakimuutos koskee vain toisessa EU-maassa pysyvästi asuvia eläkeläisiä, joilla ei enää ole kotikuntaa Suomessa. Muutos ei koske esimerkiksi vain talveksi Espanjaan muuttavia eläkeläisiä, joilla on kotikunta Suomessa.

Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.