Helsinkiläinen konkaripoliitikko ja lääkäri suomii sotea

Perusterveydenhuollosta puuttuu kyllä kapasiteettia, mutta ei sen korjaamiseen tarvita lainsäädäntöä, Sirpa Asko-Seljavaara sanoo.

Helsingin kaupunginvaltuusto tyrmäsi viime viikolla hallituksen maakunta- ja sote-uudistussuunnitelmat.

Vain kolme valtuutettua 85:stä kannatti Pekka Puskan (kesk.) ehdotusta hylätä valtuuston sote-uudistusta vastustava kannanotto.

Hallituspuolue kokoomuksen konkaripoliitikko, erikoislääkäri Sirpa Asko-Seljavaara ei säästele sanojaan. Myös hän oli kannanoton puolella.

– Hulluinta tässä on, että keskusta edelleen luulee, että terveydenhuolto ei toimi. Se ei pidä paikkaansa. Hoitotakuu tuli voimaan jo 2005. Perusterveydenhuollosta puuttuu kyllä kapasiteettia, mutta ei sen korjaamiseen tarvita lainsäädäntöä, hän sanoo.

Asko-Seljavaara on vastustanut sote-uudistusta jo lähes kolme vuotta.

– Siitä lähtien, kun kokoomus ja keskusta tekivät lehmänkaupat syksyllä 2015.

Hän ei näe uudistuksessa mitään hyvää. Eriarvoisuus hänen arvionsa mukaan lisääntyy ja isoilta kaupungeilta häviää rahaa maakuntiin.

"Toteutettavissa vain asiakasmaksuja korottamalla"

Kannanoton mukaan helsinkiläiset eivät saa lisäarvoa Uudenmaan maakuntaan kuulumisesta.

Uudistuskaavailuissa ei valtuuston mielestä ole huomioitu Helsingin erityispiirteitä kuten väestön voimakasta kasvua, muuta maata suurempaa maahanmuutoa tai esimerkiksi asunnottomuuden ja päihteiden aiheuttamaa ylikuolleisuutta.

Maakunta- ja sote-uudistukselle asetettu säästötavoite on valtuuston kannanoton mukaan epärealistinen ja toteutettavissa vain asiakasmaksuja korottamalla ja palveluverkkoa supistamalla.

Pekka Puskan lisäksi kannanoton hylkäystä kannattivat Sampo Terho (sin.) ja Terhi Peltokorpi (kesk.).

Kirjoittaja:
Minna Pihlava
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.