HUS jatkaa asteittain lapsettomuushoitoja

HUS lopetti maaliskuussa lapsettomuushoidot väliaikaisesti koronavirusepidemian vuoksi.

Epidemiatilanne HUS:n alueella on tällä hetkellä vakaa, joten osa lapsettomuushoitoon kuuluvista toimenpiteistä voidaan aloittaa uudestaan.

Aluksi käynnistetään ovulaatioinduktio- ja inseminaatiohoidot sekä pakastettujen alkioiden siirrot niille potilaille, jotka eivät kuulu vakavan COVID-19-taudin riskiryhmään. Riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi diabeetikot, verenpainetautia sairastavat tai immunosuppressiivista lääkitystä käyttävät potilaat. Koeputkihedelmöityshoitoja ei toistaiseksi ole mahdollista aloittaa millekään potilasryhmälle.

Lapsettomuushoitopotilaat voivat ilmoittautua hoitoihin kuukautisten alkaessa 4. toukokuuta alkaen.

– Ennen kun voimme aloittaa hoidot, arvioimme jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisesti, onko hoidon aloittaminen turvallista. Jos potilaalla on hoitojen aikana koronavirustartuntaan viittaavia oireita, joudumme valitettavasti keskeyttämään hoidon, toteaa HUS:n lisääntymislääketieteen yksikön apulaisylilääkäri Varpu Ranta tiedotteessa.

Linjaukset saattavat muuttua

Tämänhetkisen tiedon mukaan raskaus ei lisää riskiä koronavirustartuntaan. Tartunta ei näyttäisi myöskään aiheuttavan haittaa raskaudelle. On kuitenkin otettava huomioon, että tietoa koronaviruksen vaikutuksista on toistaiseksi kertynyt vain vähän.

Rannan mukaan keskenmenoriski ei näytä lisääntyvän, eikä lisääntymistä sikiön kehityshäiriöiden määrässä ole todettu. Viruksen siirtymisestä sikiöön ei ole varmaa näyttöä.

Koska koronavirusepidemian tilanne Suomessa elää edelleen päivittäin, linjaukset voivat muuttua nopeasti. HUS:n lisääntymislääketieteen yksikkö seuraa tiiviisti kansainvälisiä lapsettomuushoitojen hoitosuosituksia, ja tiedottaa toimintansa muutoksista hoidossa oleville potilaille digihoitopoluilla ja HUS:n verkkosivuilla. Yksikkö ottaa vastaan lähetteitä normaalisti.

Ulla Toikkanen

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.