HUS poisti vaikeita aivokasvaimia uudella tekniikalla

Robotisoidut eksoskoopit ovat juuri tulleet Euroopan markkinoille.

HUS:ssa on leikattu vaikeita aivokasvaimia uudella tekniikalla.

Neurokirurgian leikkausosaston osastonylilääkäri Martin Leheckalla on ollut käytössään robotisoitu eksoskooppi kahden viikon ajan. Sillä on hoidettu neljää potilasta. Toimenpiteet ovat sujuneet hyvin.

HUS:n oman ilmoituksen mukaan laite oli nyt ensi kertaa Euroopassa käytössä vaikeiden aivokasvainten poistossa.

Robotisoidut eksoskoopit ovat juuri tulleet Euroopan markkinoille. Niitä on ollut koekäytössä Lontoossa ja Amsterdamissa. Yhdysvalloissa niitä on hankittu kliiniseen käyttöön noin 20.

– Eksoskoopit ovat lähes yhtä merkittävä muutos kuin aikanaan leikkausmikroskooppien markkinoille tuleminen. Toiveena on, että saisimme mahdollisimman pian ensimmäisen oman eksoskoopin, sanoo neurokirurgian ylilääkäri, professori Mika Niemelä tiedotteen mukaan.

Robotti reagoi kirurgin liikkeisiin

Perinteisessä leikkausmikroskoopissa kuva on ollut optinen ja neurokirurgi on katsonut leikkausnäkymää okulaareista samalla ohjaten laitetta suullaan.

Eksoskooppi tarjoaa digitaalisen 4K-tasoisen kuvan, johon on tulevaisuudessa mahdollista yhdistää leikkauksen ajaksi esimerkiksi radiologiset kuvat. Digitaalista kuvaa voi myös muokata eri tavoin ja korostaa sellaisia asioita, joita ihmissilmä ei muuten suoraan havaitsisi.

Eksoskoopissa robotti seuraa kirurgin kädessä olevia välineitä, ohjaa kameraa ja muuttaa leikkausnäkymää liikkeiden mukaisesti. Valaistusolosuhteet ovat paremmat kuin leikkausmikroskooppia käytettäessä

– Robotti reagoi liikkeisiin todella nopeasti ja tarkasti. Oli mukavaa, kun nyt sai työskennellä ergonomisesti hyvässä asennossa koko ajan, koska leikkausnäkymää voi katsoa suoraan edestä suurelta näytöltä, sanoo neurokirurgian leikkausosaston osastonylilääkäri Martin Lehecka tiedotteessa.

Neurokirurgian lisäksi eksoskoopit soveltuvat myös muille leikkausmikroskooppia käyttäville erikoisaloille, kuten esimerkiksi silmätaudeille sekä plastiikka- ja verisuonikirurgiaan. Robotisoidut eksoskoopit maksavat puoli miljoonaa euroa, kun perinteiset neurokirurgien käyttämät mikroskoopit maksavat 300 000-400 000 euroa.

Kirjoittaja:
Minna Pihlava
toimittaja

Kuva: HUS

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.