Influenssavirus muuntuu, rokote kannattaa silti ottaa

Influenssarokotteen teho on tänä vuonna vain kohtalainen.

Influenssaepidemia iski tällä kaudella aikaisin, lähes neljä viikkoa etuajassa. Vuodenvaihteessa influenssatartuntoja oli todettu lähes saman verran kuin viime kaudella helmikuun alkuun mennessä. Erityisen paljon influenssatartuntoja on todettu Pohjois-Suomessa.

Vielä ei tiedetä, aiheuttaako nyt nähdyn suuren määrän tartuntoja vain se, että kausi on aikaisessa vai onko luvassa influenssakausi, jolloin poikkeuksellisen moni sairastuu.

Rokotettujakin sairastuu

Influenssakauden alkaessa vaikutti siltä, että rokote tehoaa kiertävään virukseen hyvin. Nyt virus on kuitenkin ehtinyt hiukan muuntua ja myös rokotettuja sairastuu influenssaan.

– Valtavirus on tänä vuonna A(H3N2), sama, joka viimeksi aiheutti epidemian kaudella 2014–2015. A(H3N2) sairastuttaa tyypillisesti vanhusväestöä, kertoo THL:n rokotusohjelmayksikön ylilääkäri Hanna Nohynek.

Osa tällä hetkellä kiertävistä A(H3N2)-viruksista edustaa uutta geneettistä virusryhmää (3C.2a1), jota vastaan rokotteen suoja saattaa olla heikentynyt. Lähes ajantasaisen rokotetehoseurannan mukaan rokotteen suojateho laboratoriovarmistettua tautia vastaan on 2.1. mennessä kertyneiden tietojen valossa yli 65-vuotiailla 30 % (95 % luottamusväli 25–35 %).

– Eihän sitä kovin hyvänä voi pitää.

6–35 kuukauden ikäisillä tehoestimaatti laboratoriovarmistettua tautia vastaan on parempi, 49 % (95 % luottamusväli 28–77 %). Rokotteen tehoa työikäisillä ei pystytä THL:ssä luotettavasti analysoimaan, sillä suuri osa rokotteista annetaan työterveyshuollossa, eikä valtakunnallisessa rokotusrekisterissä ole vielä riittävän kattavia rokotustietoja yksityisistä lääkärikeskuksista.

Rokotteita on yhä varastossa

THL on jakanut Suomeen 1,5 miljoonaa annosta influenssarokotteita. Rokotusrekisteriin kertyneiden tietojen valossa niitä on annettu hiukan alle miljoona.

– On mahdollista, että niitä on annettu enemmänkin, sillä kaikki tiedot eivät välttämättä ole siirtyneet rekisteriin. Varastoissa meillä on vielä 75 000 annosta.

Nohynek painottaa, että influenssaa vastaan kannattaa yhä rokottaa, vaikka influenssakausi on huipussaan.

– Kevättalvella alkaa todennäköisesti kiertää B-virus ja myös A(H1N1) voi vielä aiheuttaa tartuntoja. Niitä molempia vastaan rokote suojaa myös. Vaikka tämänvuotisen rokotteen vastaavuus kiertäviin viruksiin ei ole paras mahdollinen, se on kuitenkin ainoa käytettävissämme oleva rokotesuoja ja siksi sitä kannattaa potilaillekin suositella.

Kirjoittaja:
Hertta Vierula
toimittaja

Lisätietoa: www.influenssa.fi

Kuva: Fotolia