Kahdeksan hakee Valviran ylijohtajaksi

Virka täytetään ensi vuoden alusta viiden vuoden määräajaksi.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ylijohtajan virkaan hakee kahdeksan henkilöä. Virka täytetään ensi vuoden alusta viiden vuoden määräajaksi.

Hakijoiden joukossa ovat Valviran nykyinen ylijohtaja Markus Henriksson ja Valviran Terveys, oikeudet ja teknologia -osaston johtaja Jussi Holmalahti.

Virkaa hakivat myös aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut ‑vastuualueen hallintojohtajaksi heinäkuussa nimitetty Satu Koskela, Ruokaviraston johtajistoon kuuluva Erik Semenius sekä tradenomi (YAMK) Piotr Marko Lehtonen.

Kolme hakijaa ei halunnut nimeään julkisuuteen.

Valviran ylijohtajan nimittää valtioneuvoston yleisistunto, jossa nimityksen esittelee perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).

Kirjoittaja
Minna Pihlava
toimittaja

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 20.9.2019.