Kasvisproteiinin lisääminen kannattaa – saattaa pidentää elinikää

Terveyttään vaalivien kannattaisi vähentää makkaran syömistä ja ottaa tilalle kasvisproteiineja kuten papuja tai soijatuotteita.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella tämä todennäköisesti pidentäisi elinikää ja mahdollisesti ehkäisisi monia sairauksia.

Tulosten perusteella lihaa ei tarvitse hylätä kokonaan, sillä jo pienet muutokset ovat hyödyksi. Kasvisproteiinien lisääminen on hyväksi varsinkin, kun sillä korvaa prosessoitua punaista lihaa kuten makkaraa.

Proteiinien erot näkyivät myös analyysissa, jossa tarkasteltiin proteiinin kokonaissaantia. Paljon eläinperäisiä proteiineja ruoastaan saavien riski menehtyä seurannan aikana oli suurentunut ja paljon kasvisproteiineja nauttivien pienentynyt, tutkijat havaitsivat.

Yhteydet havaittiin vain osallistujilla, jotka joko tupakoivat, olivat ylipainoisia, käyttivät liikaa alkoholia tai liikkuivat vähänlaisesti. Nämä henkilöt myös söivät prosessoituja lihatuotteita muita enemmän, joten eläinproteiiniin liitetty korkeampi kuolleisuus ei välttämättä koske esimerkiksi kanaa tai kalaa.

Teollisesti prosessoidut lihatuotteet on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty mm. suurentuneeseen diabeteksen ja sydänsairauksien vaaraan, mikä voi johtua mm. lihajalosteiden suurista suola- ja nitraattipitoisuuksista. Tavallinen, prosessoimaton punainen liha ei todennäköisesti ole samanlainen riski.

Havainnot perustuvat 130 000 naisen ja miehen kolmekymmenvuotiseen seurantaan. Tutkimus julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä.

Lähde: Association of Animal and Plant Protein Intake With All-Cause and Cause-Specific Mortality. Jama Internal Medicine 2016;DOI:10.1001/jamainternmed.2016.4182

Uutispalvelu Duodecim

Co­pyright Duo­decim 2016. Kaik­ki oi­keudet pidä­tetään. Mate­riaalin uu­delleen jul­kaisu ja edelleen levit­tä­minen on kiel­letty ilman kirjal­lista lu­paa.

Kuva: Fotolia